
Puolustusministeriö
Puolustusministeri
Antti Häkkänen
Kansallinen Kokoomus
Puolustusministeri Häkkänen toimii puolustusministeriön päällikkönä ja käsittelee kaikki puolustusministeriön toimialaan kuuluvat asiat.
Henkilötiedot
Kansanedustaja
Kansallinen Kokoomus
Syntymäaika ja -paikka: 16.1.1985 Mäntyharju
Kotipaikka: Mäntyharju
Puolustusministeri 20.6.2023 -
Ministerinä yhteensä 1575 päivää
Henkilökuva
Antti Häkkänen on Suomen 59. puolustusministeri. Puolustusministerinä hän on toiminut Petteri Orpon hallituksessa 20.6.2023 lähtien.
Mäntyharjulla vuonna 1985 syntynyt Häkkänen valmistui oikeustieteen maisteriksi vuonna 2014 Helsingin yliopistossa. Hän on ollut Kokoomuksen kansanedustajana Kaakkois-Suomen vaalipiiristä yhtäjaksoisesti vuodesta 2015 lähtien. Mäntyharjun kunnanvaltuuston jäsenenä hän on toiminut vuodesta 2009.
Aikaisemmin Häkkänen toimi oikeusministerinä Juha Sipilän hallituksessa 5.5.2017-5.6.2019. Eduskunnassa hän toiminut muun muassa puolustusvaliokunnan puheenjohtajana 9.9.2022-4.4.2023 sekä jäsenenä valtiovarainvaliokunnassa, sivistysvaliokunnassa, perustuslakivaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa.
Ministeritehtävät
- Orpo - Puolustusministeri 20.6.2023 - (Kansallinen Kokoomus)
- Sipilä - Oikeusministeri 5.5.2017 - 6.6.2019 (Kansallinen Kokoomus)
Lisätietoa
Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.
Yhteystiedot
Ministerin sihteeri
Eeva Rissanen
p. 0295 140 103
[email protected]
Avustajat
Erityisavustaja Dani Niskanen
- puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston asiat, hallintopoliittisen osaston lainvalmistelu- ja oikeusyksikön asiat, Nato-asiat sekä ministerin mediasuhteet
p. 041 544 4967
[email protected]
Erityisavustaja Antti Vesala
- puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston asiat, hallintopoliittisen osaston konserninohjaus-, talous ja turvallisuusyksiköiden asiat sekä EU-asiat
p. 050 471 0883
[email protected]
Erityisavustajien sihteeri Heta Tappura
p. 0295 160 624
[email protected]
Adjutantti, komentajakapteeni Lauri Korhonen
p. 0295 140 102
[email protected]
Puolustusministeriö
Eteläinen Makasiinikatu 8
PL 31, 00131 Helsinki