Tullin toiminta on tuloksellista - kehitettävää esimiestyössä
Tullin selvitysryhmä on tänään luovuttanut raporttinsa Tullin asioista vastaavalle ministeri Päivi Räsäselle. Selvitysryhmä näkee kehitettävää Tullin johtamisessa ja esimiestyössä. Selvitysryhmän mukaan virkavapaalla olevan pääjohtaja Antti Hartikaisen toiminta ei selvitetyissä asioissa ole ollut hyvän hallinnon mukaista.
Valtiovarainministeriö asetti 6.11.2014 Tullin selvitysryhmän selvittämään Tullin toimintakulttuuria, johtamista ja rekrytointikäytäntöjä. Selvitysryhmän tehtävänä oli lisäksi tarkastella Tullin virkavapaalla olevan pääjohtajan Antti Hartikaisen toimintaa suhteessa hyvän hallinnon periaatteisiin.
Tullin toiminta on yleisesti hyvää ja vertailukelpoista muuhun valtionhallintoon. Myös henkilöstöasioissa Tulli on ollut valtionhallinnossa edelläkävijöiden joukossa. Lisäksi asiakaskokemus on hyvin myönteinen. Kehitettävää selvitysryhmä näkee kuitenkin johtamisessa ja esimiestyössä. Henkilöstö odottaa muun muassa enemmän tasapuolisuutta töiden jaossa, alaisten kuuntelemista, palautetta ja kannustamista esimiehiltä, vastuunottamista sekä asioihin puuttumista tarvittaessa.
Tullin ulkoiset rekrytointimahdollisuudet ovat menosäästöjen vuoksi olleet pitkään vähäiset. Tästä syystä henkilöstöjärjestelyjä on jouduttu tekemään sisäisin siirroin, mikä on aiheuttanut henkilöstön keskuudessa epäselvyyttä menettelytavoista. Muutoin selvitysryhmä ei näe Tullin rekrytointikäytännöissä huomautettavaa hallinnolliselta kannalta.
– Suuressa organisaatiossa on väistämättä töissä esim. sukulaisia tai puolisoita. Alueellisesti Tulli voi olla hyvinkin merkittävä työnantaja. Organisaation on varmistettava, ettei esteellisyystilanteita synny. Esimies tai johtaja ei saa vaikuttaa läheisen henkilön palkkaamiseen tai palvelussuhteen ehtoihin, toteaa selvitystyöryhmän puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto.
Selvitysryhmä on arvioinut pääjohtaja Antti Hartikaisen menettelyjä. Selvityksessä saatujen tietojen mukaan Hartikainen ei ole suoranaisesti puuttunut paikallisen nimittävän viranomaisen päätöksentekoon, mutta hänen olisi selvitysryhmän mielestä tullut pidättäytyä kaikista puolisonsa palkkaamista koskevista yhteydenotoista, keskusteluista ja niiden arvioinnista.
Hartikainen lähetti virkavapaana ollessaan 3.5.2014 Tullin sisäisille verkkosivuille tarkoittamansa kirjoituksen, jossa puututtiin Tullin johtamiseen. Niin ikään Ilta-Sanomissa 29.10.2014 hän kohdisti arvostelua Tullin henkilöstöpäällikköön. Selvitysryhmän mielestä Hartikaisen edellä mainitut menettelyt eivät ole hyvän hallinnon mukaisia.
Selvitysryhmän kokoonpano oli seuraava:
Puheenjohtaja:
- Oikeustieteen lisensiaatti Teuvo Metsäpelto (valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja)
Jäsenet:
- Vanhempi neuvonantaja Mirjami Laitinen, SITRA (Verohallinnon pääjohtaja v. 2007-2012)
- Johtava tilintarkastaja Klaus Krokfors, Valtiontalouden tarkastusvirasto
Sihteerit:
- Kehittämispäällikkö Panu Kukkonen, valtiovarainministeriö (kehittämis- ja hallintotoiminto)
- Työmarkkina-asiantuntija Kati Orkola, valtiovarainministeriö (henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto)
Lisätietoja:
Selvitysryhmän puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto p. 050 463 34440