Hallitus hyväksyi vakausohjelman ja Eurooppa 2020 -ohjelman
Valtioneuvosto hyväksyi 18.4.2013 kaksi EU:n komissiolle toimitettavaa kansallista ohjelmaa. Vakausohjelmassa kuvataan Suomen talouden, erityisesti julkisen talouden keskipitkän aikavälin talouskehitystä. Kansallisessa Eurooppa 2020 -ohjelmassa kuvataan ne hallituksen toimenpiteet, joilla saavutetaan Eurooppa 2020 -strategian perusteella asetetut kansalliset tavoitteet. Ohjelmassa vastataan myös neuvoston Suomelle antamiin, rakenteellisia uudistuksia koskeviin suosituksiin.
Ohjelmat perustuvat hallituksen tekemiin päätöksiin, ml. sen maaliskuun 2013 kehysriihessä sopimat ratkaisut. Ohjelmissa esitetyt ennusteluvut ovat yhdenmukaisia 27.3.2013 julkaistun valtiovarainministeriön Taloudellisen katsauksen ennustelukujen kanssa.
Vakausohjelma
Vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisesti annettavat vakaus- ja lähentymisohjelmat muodostavat EU:n finanssipolitiikan monenkeskisen seurannan ja talouspolitiikan koordinaation perustan. Vakaus-ohjelmassa esitetään Suomen talouspolitiikan lähtökohdat ja tavoitteet erityisesti finanssipolitiikan osalta sekä arvioidaan niiden toteutumista vuoteen 2017 asti.
Suomen kokonaistuotannon ennustetaan kasvavan 0,4 prosenttia vuonna 2013. Keskipitkällä aikavälillä kokonaistuotannon kasvun ennustetaan jatkuvan vaimeana.
Suomen pitkään ylijäämäisenä pysynyt julkinen talous kääntyi syvän taantuman seurauksena vuonna 2009 selvästi alijäämäiseksi. Vuonna 2012 julkisyhteisöjen alijäämä oli 1,9 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Keskipitkällä aikavälillä julkisyhteisöjen rahoitusasema kuitenkin vahvistuu ja julkisyhteisöjen velka alkaa alentua suhteessa kokonaistuotantoon.
Samaan aikaan väestön ikääntyminen heikentää talouden kasvuedellytyksiä, lisää julkisen talouden ikäsidonnaisia menoja ja heikentää julkisyhteisöjen rahoitusasemaa vääjäämättömästi. Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyysvajeen arvioidaan olevan 4,2 prosenttia suhteessa BKT:hen.
Tässä vakausohjelmassa asetetaan keskipitkän aikavälin tavoite julkisyhteisöjen rakenteelliselle rahoitusasemalle -0,5 prosenttiin BKT:sta. Tavoite on sekä vakaus- ja kasvusopimuksen että vuoden 2013 alussa voimaan tulleen valtioiden välisen finanssipoliittisen sopimuksen edellyttämänä säädetyn kansallisen lain mukainen. Julkisyhteisöjen rakenteellinen rahoitusasema pysyy keskipitkän aikavälin tavoitetta vahvempana ohjelmakaudella.
Suomen vakausohjelma 2013, 9a/2013
Eurooppa 2020 -ohjelma
Suomen asettamat kansalliset, vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet ylittävät EU-tasolla sovitut yleistavoitteet. Suomen tavoitteena on nostaa 20 – 64 -vuotiaiden työllisyysaste 78 prosenttiin. Tutkimus- ja kehitysmenojen tavoitetasona on 4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta tavoitteena on, että 42 prosentilla 30 – 34 -vuotiaista on tutkinto. Koulupudokkaiden määrä pyritään vähentämään 8 prosenttiin. Tavoitteena on myös nostaa 150 000 henkilöä köyhyys- tai syrjäytymisriskistä. EU:ssa asetetut energia- ja ilmastotavoitteet tullaan saavuttamaan.
Vuonna 2012 Eurooppa-neuvosto antoi Suomelle viisi suositusta, jotka tulisi ottaa huomioon kansallisessa päätöksenteossa. Vuosina 2012 ja 2013 Suomea kehotettiin varmistamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys, parantamaan julkisten palvelujen tuottavuutta, alentamaan työttömyyttä ja nostamaan tosiasiallista eläkeikää, lisäämään kilpailua sekä monipuolistamaan yritysrakennetta ja saattamaan palkkakehitys vastaamaan tuottavuuden kehitystä.
Eurooppa 2020 – strategia, Suomen kansallinen ohjelma, kevät 2013, 10a/2013
Tehokkaampaa talouspolitiikan koordinaatiota EU:ssa
Vuoden 2011 alusta käynnistyi eurooppalaisen ohjausjakso. Vuosittain toistuvalla ohjausjaksolla pyritään vahvistamaan EU:n talouspolitiikan koordinaatiota. Jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkaa ohjataan ja arvioidaan tehokkaammin ja siihen puututaan tarvittaessa. Ohjausjaksossa huomioidaan vuoden 2011 lopulla hyväksytyt talouden hallintaa ja ohjausta vahvistavat EU-asetukset.
Eurooppalaisen ohjausjakson käynnistää komission antama kasvuselvitys. Sen perusteella Eurooppa-neuvosto määrittelee maaliskuussa tärkeimmät talous- ja työllisyyspoliittiset haasteet sekä antaa jäsen-valtioille ohjausta. Huhtikuussa jäsenvaltiot raportoivat EU:lle vakausohjelmalla ja kansallisella Eurooppa 2020 -ohjelmalla. Ohjelmissa on otettu huomioon Eurooppa-neuvoston antama ohjaus. Touko-kesäkuun vaihteessa komissio antaa maakohtaisia suosituksia, jotka neuvosto hyväksyy heinäkuussa. Jos jäsenmaa poikkeaa sovitusta, EU voi tarvittaessa puuttua kansalliseen päätöksentekoon.
Lisätietoja:
Vakausohjelma: Finanssineuvos Mikko Spolander, puh. 02955 30006
Eurooppa 2020 –ohjelma: Neuvotteleva virkamies Hannele Kerola, puh. 02955 30199