Valtiovarainministeri Riikka Purran puhe Talouspolitiikan arviointineuvoston seminaarissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui Talouspolitiikan arviointineuvoston raportin julkistuksen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa 2. helmikuuta.
Arvoisat kuulijat,
Kiitän jälleen talouspolitiikan arviointineuvostoa tehdystä työstä, kriittisistä huomioista ja tarkasta havainnoinnista koskien hallituksen talouspolitiikan valintojen tarkoituksenmukaisuutta ja logiikkaa.
Viime vuotta käsittelevässä raportissa keskitytään muun muassa hallituksen tekemiin veropäätöksiin ja hyvinvointialueiden talouden kehitykseen sekä arvioidaan Suomen julkisen talouden tasetta ja eläkejärjestelmää. Keskityn puheenvuorossani erityisesti hallituksen talouspolitiikkaan ja valintoihin yleisemmällä tasolla, mutta myös veropäätöksiin ja hyvinvointialueisiin erityisesti. Kuvaan suomalaisen yhteiskunnan ja kansantalouden tilaa ja tulevaisuutemme haasteita, erityisesti poliittisesta perspektiivistä katsoen.
Ensin kommentoin viime päivien keskustelua, joka syntyi Yleisradion uutisoinnista viime keskiviikkona otsikolla ”miten tässä näin kävi?”. Vain osin VTV:n relevantteihin arvioihin perustuen uutisen kärki oli väite, että hallitus sanoo sopeuttaneensa 10 miljardia, mutta nyt sitten kuin yhtäkkiä tämä salamyhkäisyys on purettu ja on paljastettu, että sopeutus viivan alla ei olekaan lähimaillekaan sellainen.
Jutussa oli moni asia pielessä, mutta sen mielikuvat ovat jääneet elämään, vaikka ongelmia pyrki osoittamaan myös VM:n virkakunta. Mitkään lukumme eivät myöskään koskaan ole piilossa, vaan tietenkin median ja muiden arvioitsijoiden saatavilla. Sen sijaan eri asiantuntijatahojen välillä on myös eroja tietyissä laskennan yksityiskohdissa, vaikka kaikki olisivat yhtä lailla oikeassa.
Olen itse aina ollut tarkka siitä, etten puhu mistään tämän hallituksen 10 miljardin sopeutuksista. Päinvastoin korostan aina 10 miljardin kokonaisuutta, joka sisältää sekä suoria menoleikkauksia, veronkiristyksiä, työllisyys- ja rakennetoimia ja uudistuksia että esimerkiksi hyvinvointialueiden omia toimia. Vastaavasti olemme tehneet useita kierroksia kasvutoimia, mukaan lukien veronalennuksia. Tärkeästä yli neljän miljardin investointipaketista on sovittu hallitusneuvotteluissa, ja se rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla. Julkiset investoinnit ankeassa suhdanteessa ovat olleet erityisen tarpeen.
Hallituksen talouspoliittinen työ näissä haastavissa oloissa on monimutkaista juuri siksi, että samaan aikaan on kyettävä sekä sopeuttamaan eli ennen kaikkea vähentämään pysyviä käyttötalousmenoja että painamaan kaasua uudistuksin, kasvutoimin ja investoinnein.
Hallitusta on kaikkein eniten kritisoitu tehdyistä leikkauksista. Niiden on sanottu vaikuttaneen suhdanteeseen ehkä todellisuutta huomattavasti enemmän. Hyvin näppärästi liiallisen leikkaamisen kritiikki kuitenkin kääntyykin yhtäkkiä muotoon, että emme olekaan sopeuttaneet tarpeeksi. Samalla kaikkialta kuultu vaatimus tehdä kasvutoimia ja elvyttääkin tuntuu unohtuvan – onko nyt niin, että näitä toimia ei olisikaan pitänyt tehdä, vaan ainoastaan sopeuttaa? Ei mikään hallitus voi vain sopeuttaa – eikä siinä tietenkään olisi mitään järkeä, kun kerran massiivinen toinen ongelmamme on pitkäaikainen kasvun puute, sen heikon suhdanteen lisäksi.
Mitä sitten tulee niihin lukuihin, suoria sopeutustoimia olemme päättäneet ja niitä on toimeenpantu noin 6 miljardia vuoden 2027 tasolla, siis menoleikkauksia ja veronkiristyksiä. Kesken on vielä joitakin satoja miljoonia. Noin 1 mrd muodostuu lisäksi toimista, joiden julkista taloutta vahvistava vaikutus riippuu hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksistä. Niihin liittyy suuria epävarmuuksia. Viime syksynä päätetyistä noin miljardin toimista valtaosa tulee voimaan vuonna 2027, ja ne tullaan sisällyttämään tänä keväänä julkisen talouden suunnitelmaan ja vuoden 2027 budjettiin. Vain noin 100 miljoonaa näistä toimista edellyttää tarkempaa kohdentamista – tulossa on haittaveroja, yritystukileikkauksia ja valtion toimintamenosäästöjä.
Lisäksi tänä keväänä teemme jonkin verran korvaavia ja täydentäviä säästöjä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet tavoitteestaan tai viivästyneet. Myös EU:n liiallisen alijäämän menettely saattaa vaatia omansa.
Työllisyys- ja rakennetoimien laskennallinen vaikutus tällä hetkellä on yli 2 miljardia julkista taloutta vahvistava. Talouden suhdanne totta kai vaikuttaa toimien varsinaiseen toteutumiseen ja ajoittumiseen. Heikon talouskehityksen vuoksi valtaosa toimien julkista taloutta vahvistavista vaikutuksista toteutuu vasta vaalikauden jälkeen. Mutta eivät ne mihinkään katoa, vaikka eivät vielä näy. Tärkeät ja oleelliset uudistukset on tehty, hirvittävän poliittisen kritiikin keskellä, ja sillä hyvä. Koen surulliseksi valtiovarainministeriön virkavastuulla tehtyjen laskennallisten arviointien poliittisen irvimisen. Aivan vastaavalla tavalla uudistusten laskennallisia vaikutuksia on arvioitu edellisen ja muiden hallitusten kohdalla.
Puoliväliriihessä päättämämme kasvutoimet, ne vähentävät verotuloja 2,2 miljardia vuoden 2027 tasolla, kun mitään toimenpiteiden suotuisia kokonaistaloudellisia vaikutuksia ei ole otettu huomioon. Vastaavasti tästä summasta uusilla menosäästöillä ja tuloja lisäävillä toimilla rahoitetaan n. 0,8 miljardia.
Lisäksi merkittävimmät toimet 10 miljardin kokonaisuudesta, jotka eivät näy kansantalouden tilinpidon mukaisessa alijäämässä, mutta jotka vaikuttavat kuitenkin velan määrän kertymisen vähentämiseen, ovat miljardin euron kertaluonteinen siirto Valtion eläkerahastosta valtion budjettiin, jonka arviointineuvosto muuten linjaa olevan ”periaatteessa järkevä toimenpide” (s. 54), investointiohjelman rahoitukseen käytettävät tulot ja ARA-korkotukilainavaltuuksien pienentäminen.
Talouspolitiikan muotoileminen ja päätöksenteko monimutkaisten vaatimusten ristipaineessa on vaikeaa. Tehtyjä valintoja voi aina kritisoida, ja poliittiselle oppositiolle se on luontevaa ja asiantuntijatahoille velvollisuuskin. Sen sijaan edelleen peräänkuulutan sitä, että tilanteessa, jossa tämä ikävyys ei ole loppumassa – vaan päinvastoin ensi kauden sopeutustarpeet ovat selvästi suuremmat – myös media toimisi vastuullisesti informoidessaan kansalaisia talouden ja yhteiskunnan tilasta. Median valta on huomattavan suuri.
Arvoisat kuulijat,
Hallituskautta on jäljellä reilu vuosi, ja meillä riittää työtä tehtäväksi. Hallitus on tehnyt historiallisen suuria rakenneuudistuksia muun muassa työmarkkinoihin ja sosiaaliturvaan. Odotuksia pidempään jatkunut matalasuhdanne ja uudet heilautukset maailmalla ovat kuitenkin vaikeuttaneet työtä entisestään. IMF:n arvion mukaan Suomen suhdannetta rassaavat muun muassa geotaloudellinen tilanne ja kauppasotien pelko. Tilanne Ukrainassakaan ei ole helpottanut. Maailmaa jäytää epävarmuus, joka heijastuu investointipäätöksiin, talouteen ja työllisyyteen. Talouspolitiikka voi antaa hyviä tai huonoja edellytyksiä taloudelliseen toimintaan, mutta toimintaympäristömme tulee myös suurelta osin ulkoa, asioista, joihin emme voi suoraan vaikuttaa.
Hallituksen talouspolitiikan linja on kuitenkin ollut oikea, vaikka olosuhteet ovat osoittautuneet ennakoitua hankalimmiksi. Vaikeita toimia ei voi siirtää, niitä on tehtävä. Myös arviointineuvosto toteaa muun muassa, että ei ole selvää, että hallitus olisi voinut ajoittaa finanssipolitiikan kiristämisen oleellisesti toteutunutta paremmin (s. 77).
Joka tapauksessa hallitusneuvotteluissa tilanne vaikutti vielä selvästi paremmalta. Sopeutustarpeet ovat kuitenkin joka vuosi kasvaneet, viralliset ennusteet ovat olleet systemaattisesti liian optimistia. Olemme tehneet lisäsopeutuksia jo kolme kertaa. Jokainen säästötoimi on poliittisesti aina hankala jollekin eturyhmälle, ihmisille - myös puolueille. Siksi säästäminen on poliittisesti haastavaa.
Tehtyjen sopeutusten mittaluokka on merkittävä, ja velkasuhteen osalta on selvää, että ilman hallituksen päätösperäisiä toimia tilanne olisi vielä paljon vaikeampi. Myös arviointineuvosto toteaa, että hallituksen päätösperäiset toimet vahvistavat julkista taloutta selvästi verrattuna tilanteeseen ilman niitä. Lisäksi neuvosto arvioi, että toimien alijäämää pienentävän vaikutuksen voi olettaa voimistuvan ajan myötä. (s. 80).
Valtiovarainministeriön viimeisimmän talousennusteen perusteella näyttää siltä, että seuraava hallitus joutuu sopeuttamaan noin 10 miljardin euron edestä tulevalla vaalikaudella. Tämän summan mittaluokka on valtava, ja tämä siis tilanteessa, jossa poliittisesti helpoimmat säästöt on jo toteutettu.
Oma kantani on, että Suomessa ei ole juuri veronkorotusvaraa. Kokonaisveroasteemme on maailman korkeimpia, ja talouskasvu aneemista. Tällä kaudella Suomen kokonaisveroaste ei nouse vaan jopa laskee. Arvonlisäverotuksen kiristystä kompensoi merkittävä työn verotuksen keveneminen. Yhteisöveron lasku samoin keventää yrittämisen verotaakkaa, ja kontribuoi kokonaisveroasteen laskuun. Isossa kuvassa siis työnteon ja yrittämisen välitön verotus kevenee, kulutuksen verotus kiristyy. Haittaveroja kiristetään. Veropolitiikan näkökulmasta verotuksen rakenne muuttuu tällä vaalikaudella parempaan suuntaan, ja fiskaalisesti kokonaisuutena verotus hieman kevenee. Arviointineuvosto nostaa ylimpien marginaalien laskun erityisesti esille, kuten useimmat muutkin asiantuntijatahot ja tutkimuskirjallisuus. Suurituloisten rajaveroaste säilyy Suomessa korkeana myös veronalennusten jälkeen, mutta työntarjontaan liittyvien käyttäytymismuutosten odotetaan olevan positiivisia. Vastaavaa arvoa arviointineuvosto ei anna keskituloisten merkittävälle työnverotuksen alentamiselle, mutta hallitus pitää tätä kaikin puolin välttämättömänä ja tarkoituksenmukaisena. Suomalaisen keskituloisen verotaakkaa pitää keventää, vaikka, kuten tiedämme, se on budjetissa hyvin kallista.
Arvoisat kuulijat,
Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa. Eduskuntavaalit ja hallitusneuvottelut keväällä 2027 ovat ratkaisevat. Suomen täytyy jatkaa päättäväisen fiskaalisen sopeuttamisen tiellä, lisää rakenneuudistuksia on samoin tehtävä. EU:n uudet finanssipoliittiset säännöt ja uusi kansallinen velkajarru velvoittavat meitä entistä enemmän rytminvaihtoon. Jokaiselle vuodelle tulee uusia käyttömenojen leikkauksia lisää miljardiluokassa, siis joka vuosi. Näin tulee jatkaa, kunnes velkasuhde saadaan selvään laskuun.
Maailmassa, jossa puolustusmenoja on kasvatettava miljardiluokassa ja sote- ja korkomenot nousevat joka tapauksessa, kaikesta toissijaisesta täytyy pystyä karsimaan. Olen pitänyt esillä itse viime kesänä toissijaisten menojen leikkauskohteita, tuossa listassa niitä oli miljardilla eurolla. Sopeutustarve on seuraavalle hallitukselle 10 kertaa tuota yhtä listaa enemmän.
Jälkiviisaus ei koskaan auta, mutta jotakin oppia menneestä pitäisi ottaa. Pitkäkestoinen valtiontalouden sopeutusohjelma olisi pitänyt aloittaa aivan viimeistään 2011. Kataisen hallituksessa sosialidemokraattinen valtiovarainministeri heristi tuolloin sormea kreikkalaiselle kollegalleen. Kreikassa menee nyt aika mukavasti, ainakin Suomeen verrattuna. Kun rahat ja luotto loppuivat, sopeutuksia saneltiin ulkopuolelta, se oli saamattomuuden hinta. Meidän tulisi sisäistää tämä itse nyt, ennen kuin on myöhäistä. Jopa euroryhmän puheenjohtajaksi valittiin juuri kreikkalainen. Portugalin velka-astekin osuu Suomen kanssa juuri yhteen – ainoa vain, että meidän käyrämme menee edelleen ylös, Portugalin alas. Mutta ei kyse ole vain maiden talouspolitiikasta – myös surullisen kuuluisalla koronaelpymispaketilla on osuutensa. Saajapuolella menee mukavasti.
Hyvät ystävät,
Suomen haasteet eivät ole pelkästään luonteeltaan talouspoliittisia. Siksi lähes kaikissa puheenvuoroissani puhun myös asenteista, kouluista, osaamisesta ja koulutuspolitiikasta, tekemisestä, riskinotosta – siitä, että valtio ei voi tehdä sitä, mikä kuuluu yksityiselle sektorille, yksilöille, perheille. Peräänkuulutan paluuta perusasioihin ja maalaisjärkisyyteen. Meidän täytyy tutkia ja tehdä, valmistaa jotakin sellaista, jota meiltä halutaan ulkomailla ostaa. Vain tämä voi mahdollistaa kannattavan ja kukoistavan liiketoiminnan, viennin kasvun. Vain tämä voi mahdollistaa yksityiset investoinnit, työllisyyden kohenemisen ja hyvinvointipalvelut. Ikääntyvässä Suomessa vaihtotaseeseen kohdistuu painetta, kun etukäteissäästöjä aletaan purkaa eläkejärjestelmässämme.
Leikkaukset kuristavat tyypillisesti kasvua lyhyellä aikavälillä. Siksi kasvupolitiikan rooli on tärkeä. Se ei synny kasvumantralla tai sloganeilla, se syntyy konkreettisilla teoilla. Lisäksi suomalainen koululaitos on saatava tuottamaan yhtä hyviä oppilaita kuin 1980- ja 1990-luvuilla.
Hyvät kuulijat,
Taloustieteen ydin lähtee siitä, että niukkojen resurssien maailmassa on priorisoitava asioita. Kaikkeen ei ole varaa. Tästä tulee suuri kansakuntamme kysymys 2030-luvulla. Suomalainen sosiaalivaltiomalli ei nähdäkseni voi jatkaa samalla linjalla kuin se on ollut viimeiset 50 vuotta. Hyvinvointivaltion malli luotiin homogeeniseen yhtenäiskulttuuriin, jossa eli vielä voimakkaana sotienjälkeinen jälleenrakentamisen talkoohenki. Sitä yhtenäiskulttuuria ei enää ole, siksi yhteiskuntapolitiikankin täytyy muuttua. Demografinen muutos ja väestön ikääntyminen johtavat vielä paljon suurempiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.
Tämä hallitus tekee parhaansa tulevien sukupolvien hyväksi. On kuitenkin paljon rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat vielä vasta alkutekijöissään. Soten kanssa riittää tekemistä, rahoitusmalli kannustimineen on puutteellinen. Alueiden päätösvaltaa tulisi lisätä, muun muassa sairaalaverkkopäätösten osalta, toisaalta rahoitusmallin pitäisi palkita järkevistä, toimintaa tehostavista ratkaisuista. Arviointineuvosto ehdottaa alueiden verotusoikeutta. Se kyllä ratkaisisi tiettyjä ongelmia, mutta valitettavasti lisäisi myös uusia.
Hyvinvointialueiden taloudesta kuuluu onneksi selvästi parempaa. Niiden yhteenlaskettu ylijäämä viime vuodelta arvioidaan noin 600 miljoonaan. Parantuneita lukuja selittää rahoituksen suuri lisäys jälkikäteistarkistuksessa ja alueiden maltillinen kustannuskehitys eli säästötoimet, kuten esimerkiksi vuokratyövoiman vähentäminen. Edelleen kuitenkin kertynyttä alijäämää on 2,2 miljardia, joskin hallituksen päätös mahdollistaa kattamisajan pidennys helpottaa tilannetta. Suurin ongelma on kuitenkin alueiden eriytyminen, mikä ei ole yllättävää, koska se oli jo epäonnistuneen soterakenteen lähtökohta.
Tällä hetkellä rahoituksen ongelmat liittyvät jälkikäteistarkistukseen ja toisaalta kannustimiin, kuten arviointineuvostokin huomioi. Esimerkiksi ylijäämäisen tuloksen tehnyt Helsinki saa jälkikäteistarkistuksessa 290 miljoonaa, samaan aikaan kun rahoituksen lisäys korjaa vain 60 prosenttia heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa olevien kolmen alueen alijäämistä. Toisaalta kannustimet niille alueille, jotka ovat onnistuneet taloutensa osalta, ovat jatkossa vaatimattomat. Niillä voi olla kiusaus menolisäyksiin eikä tämä ole ihan pikkuasia, sillä kyseiset alueet kattavat jopa 30 prosenttia koko hyvinvointialuetaloudesta.
Joka tapauksessa sotessa riittää uudistettavaa ja parannettavaa, niin talouden kuin toiminnankin osalta. Toivon, että tässä työssä – kuten kuntiin liittyvän uudistamisenkin kohdalla – poliittisella spektrillä kaikki osapuolet ymmärtäisivät lähtökohdat populististen ja epärealististen vaatimusten esittelyn sijaan.
Hyvät kuulijat, hyvä arviointineuvosto,
Uusi finanssipoliittinen laki sälyttää talouspolitiikan arviointineuvostolle uusia valvontatehtäviä. Tässä talouspoliittisessa tilanteessa tämä tehtävä kannattaa ottaa erityisen vakavasti. Jokainen hallitus tässä maassa tulee tarvitsemaan kritiikkiä, keppiä ja porkkanaa paremman talouspolitiikan toimeenpanemiseksi. Odotan siksi myös teiltä, arvon taloustieteilijät, parasta panostanne yhteisen isänmaamme hyväksi.