Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Maailmanpankin pääjohtaja David Malpass vierailee Suomessa

UlkoministeriöValtiovarainministeriö
31.5.2021 8.56
Tiedote
Maailmanpankin pääjohtaja David Malpass.

Maailmanpankin pääjohtaja David Malpass osallistuu tiistaina 1. kesäkuuta Pohjoismaiden ja Baltian maiden ministeritapaamiseen Vantaalla. Kokouksen aiheita ovat muun muassa ilmastonmuutos, koronatoimet ja rokotesolidaarisuus.

Pääjohtaja Malpass saapuu Suomeen maanantaina 31. toukokuuta. Hän tapaa samana päivänä tasavallan presidentti Sauli Niinistön.

Tiistaina Malpassin ohjelmassa on kokous Maailmanpankin Pohjoismaiden ja Baltian maiden vaalipiirin ministereiden kanssa, jotka ovat Maailmanpankin hallintoneuvoston jäseniä. Suomea edustavat Vantaalla valtiovarainministeri Annika Saarikko ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari. Muiden maiden ministerit tai heidän sijaisensa osallistuvat kokoukseen etäyhteydellä.

”Pidän Maailmanpankin uutta ilmastonmuutoksen toimintasuunnitelmaa merkittävänä. On tärkeää, että Maailmanpankki auttaa jäsenmaitaan maksimoimaan ilmastorahoituksen vaikutuksen. Tämä työ tukee myös valtiovarainministerien ilmastokoalitiota, johon osallistuu jo yli 60 maata ja jonka puheenjohtajana toimin yhdessä Indonesian ministerin kanssa”, ministeri Saarikko sanoo.

Ilmastonmuutoksen ja koronatoimien ohella ministerikokouksen aiheita ovat muun muassa koulutus, digitalisaatio, velkakestävyys sekä ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus.

”Jotta pääsemme koronakriisin jälkeen taas kestävälle polulle, on ensiarvoisen tärkeää lisätä rahoitusta inhimilliseen kehitykseen, terveyteen ja laadukkaaseen koulutukseen etenkin kaikkein köyhimmissä ja hauraimmissa valtioissa. Terveyttä ja koulutusjärjestelmiä vahvistamalla edistämme tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, vakautta ja talouskasvua”, ministeri Skinnari toteaa.

Lisätietoja:

Finanssineuvos Kristina Sarjo, puh. 0295 530 055, kristina.sarjo(at)vm.fi
Yksikönpäällikkö Pekka Hirvonen, puh. 0295 351 407, pekka.hirvonen(at)formin.fi 

Kuva: Maailmanpankki / Flickr, lisenssi

Annika Saarikko Talouspolitiikka Ville Skinnari