Rakennusalan harmaata taloutta torjutaan
TEM, VM ja Verohallinto tiedottavat
Tilaajilla ja hankintayksiköillä on 1.9.2012 alkaen entistä paremmat mahdollisuudet varmistaa, että sopimuskumppanit ovat luotettavia ja noudattavat työehtoja. Lisäksi samasta päivästä lähtien on jokaisella rakennustyömaalla työskentelevällä henkilöllä oltava työmaalla näkyvissä henkilötunniste, johon on merkitty myös veronumero. Muutokset tehostavat harmaan talouden torjuntaa rakennusalalla.
Tilaajan on rakentamistoiminnassa jatkossa useimmissa tilanteissa pyydettävä sopimuskumppanilta tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ja todistukset. Selvitykset on pyydettävä myös silloin, kun yritysten toiminta on vakiintunutta tai kun tilaajan ja sopimuskumppanin sopimussuhde on vakiintunut.
Selvitettävät tiedot liittyvät esimerkiksi yrityksen rekisteröintiin, eläkevakuuttamiseen, verojen maksamiseen ja sovellettavaan työehtosopimukseen. Uutena asiana myös tapaturmavakuutus kuuluu selvitettäviin asioihin.
Aluehallintovirasto voi määrätä tilaajalle korotetun laiminlyöntimaksun, jos se on tehnyt sopimuksen liiketoimintakiellossa olevan tahon kanssa tai tietoisena siitä, että sopimuskumppani ei aio noudattaa lakisääteisiä velvoitteitaan. Maksu on vähintään 16 000 ja enintään 50 000 euroa.
Jatkossa kaikkien hankintayksiköiden on urakkasopimuksessa edellytettävä rakennusurakoitsijalta työsuhteen vähimmäistyöehtojen noudattamista. Vähimmäistyöehdot määräytyvät lain ja työehtosopimusten mukaisesti ja liittyvät esimerkiksi palkkaukseen, työaikoihin ja lomiin. Hankintayksiköt määritellään julkisista hankinnoista annetussa laissa.
Veronumero käyttöön kaikilla rakennustyömailla
Jokaisella rakennustyömaalla työskentelevällä henkilöllä on oltava 1.9.2012 alkaen työmaalla näkyvissä henkilötunniste, johon on merkitty myös veronumero. Uusilla työmailla veronumero on pakollinen 1.9.2012 alkaen, mutta vanhoilla työmailla (ennen 1.9.2012 alkaneilla) se on pakollinen vasta siirtymäajan jälkeen viimeistään 1.3.2013.
Suomalaiset rakennusalan työntekijät ovat saaneet veronumeron vuoden 2012 verokortin yhteydessä. Ammatinharjoittajat saavat veronumeron ennakkoverolipulla.
Ulkomaalaiset työntekijät saavat henkilötunnuksen ja veronumeron verotoimistoista (yhteystiedot: www.vero.fi/veronumero). Työnantajalla on mahdollisuus tilata työntekijöidensä veronumerot keskitetysti toimittamalla työntekijöidensä henkilötunnukset sähköisesti Verohallintoon, joka lähettää veronumerot työnantajalle. Samalla työntekijät merkitään rakennusalan veronumerorekisteriin.
Rakennustyömaalla työskentelevien henkilöiden veronumerot merkitään rakennusalan julkiseen veronumerorekisteriin. Rekisteristä työnantajalla tai muulla tunnistekortin antajalla on mahdollisuus varmistaa, että työntekijän ilmoittama veronumero on sama kuin Verohallinnon rekisterissä oleva.
Esite kertoo tilaajavastuusta ja veronumerosta viidellä kielellä
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Verohallinto ovat laatineet oppaan tilaajan selvitysvelvollisuudesta rakennusalalla sekä rakennustyömailla käytettävästä veronumerosta. Oppaassa kerrotaan kattavasti tilaajan velvollisuuksista ja veronumerosta.
Opas on ilmestynyt suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi ja venäjäksi. Se on luettavissa TEM:n verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/esitteet ja Verohallinnon sivuilla osoitteessa www.vero.fi/veronumero.
Muutokset koskevat lakia tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä, julkisista hankinnoista annettua lakia sekä lakia veronumerosta ja rakennusalan veronumerorekisteristä. Lakimuutokset ovat osa hallituksen harmaan talouden ja talousrikostorjunnan toimintaohjelmaa vuosille 2012–2015.
Lisätiedot:
vanhempi hallitussihteeri Jan Hjelt, TEM, puh. 050 396 0199
hallitusneuvos Panu Pykönen, VM, puh. 029 553 0225
ylitarkastaja Sari Wulff, Verohallinto, puh. 020 612 3833