Suomi pyytää EU:lta 273 miljoonan euron maksatusta elpymis- ja palautumissuunnitelmalleen
Suomi katsoo saavuttaneensa elpymis- ja palautumissuunnitelmansa (RRP) ensimmäiset välitavoitteet. Valtiovarainministeriö lähetti ensimmäisen maksupyynnön Euroopan komission arvioitavaksi perjantaina 10. marraskuuta. Pyynnön kokonaissumma on 273 miljoonaa euroa.
Maksupyyntö on ensimmäinen kuudesta pyynnöstä. Ehtona maksulle on, että Suomi on saavuttanut maksupyyntöön liittyvät välitavoitteet komission hyväksymällä tavalla. Aiemmin Suomi on saanut ennakkomaksua 271 miljoonaa euroa.
Suomi saa elpymis- ja palautumissuunnitelmaansa enintään 1,8 miljardia euroa avustuksia EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF). RRF on osa EU:n elpymisvälinettä (NextGenerationEU), josta Suomi saa avustuksia yhteensä enintään 2,6 miljardia euroa.
Perusteena 20 välitavoitetta
Maksupyynnön perusteena on elpymis- ja palautumissuunnitelman 20 välitavoitetta, jotka liittyvät muun muassa
- energiainfrastruktuuri- ja teknologiainvestointeihin
- liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen
- täsmämetsätalouden hankkeisiin
- tulo- ja valmisteverotukseen
- jatkuvan oppimisen palveluihin
- tutkimusrahoitukseen
- kulttuuri- ja luovien alojen uudistamiseen
- hyvinvointialueiden perustamiseen sekä sosiaali-, terveydenhuolto- ja pelastuspalveluiden uudistamiseen.
Mitä seuraavaksi?
Euroopan komissiolla on 2–3 kuukautta aikaa arvioida Suomen maksupyyntö. Sen jälkeen komissio julkistaa alustavan arvion siitä, onko Suomi saavuttanut välitavoitteensa. Maksupyynnön hyväksymisestä päättävät EU:n jäsenmaat niin sanotussa komiteamenettelyssä.
Elpymis- ja palautumissuunnitelma on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka vauhdittaa uudistuksia ja investointeja. Ohjelman rahoitus tulee pääosin EU:n elpymisvälineestä.
Lisätietoja:
Finanssineuvos Laura Vartia, puh. 02955 30228, laura.vartia(at)gov.fi
Finanssiasiantuntija Leena Savolainen, puh. 02955 30129, leena.savolainen(at)gov.fi
Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma
Tietoa EU:n elpymisvälineestä