Valtion uusi matkustusstrategia: Harkittua matkustamista kestävästi ja turvallisesti
Ministeri Sirpa Paatero on tänään hyväksynyt uuden matkustusstrategian linjaukset. Linjaukset ohjaavat pohtimaan eri tapoja virkatehtävien tehokkaan hoidon järjestämiseksi. Uudella strategialla tavoitellaan matkustamisen korvaamista digitalisaation mahdollistamilla uusilla yhteydenpidon tavoilla. Lisäksi strategia ohjaa kustannussäästöihin sekä ympäristökuormituksen vähentämiseen.
”Uusi matkustusstrategia tulee hyvään tilanteeseen, kun koronaepidemia on osoittanut etätyöskentelyn ja monipaikkaisen työn potentiaalin. Uskon, että jo tällä vuosikymmenellä on mahdollista jopa puolittaa matkustaminen sekä siihen liittyvät kulut ja päästöt. Koronapandemian aikana valtion matkakulut laskivat yli puolella eli noin 105 miljoonalla eurolla,” sanoo kuntaministeri Sirpa Paatero.
Strategia koostuu seuraavista osa-alueista:
- Matkustustarpeen huolellinen arviointi
- Ympäristövastuullisuus ja päästövaikutukset
- Työhyvinvointi
- Valtionhallinnon yhtenäiset matkustuspalvelut
- Matkustusturvallisuus
- Kokous- ja tapahtumahallinnon sujuvoittaminen
”Keskeinen muutos nimenomaan se, että matkustamisen vähentämiseen ja päästövähennyksiin pyritään entistä kunnianhimoisemmin. Esimerkiksi lentomatkustamista vähennetään alle 500 kilometrin matkoilla ja ylipäänsä tapaamisia sekä tapahtumia järjestetään entistä useammin etäyhteyksin. Pidän myös tärkeänä, että strategian toimeenpanon seurantaan on luotu selvät mittarit”, ministeri Paatero jatkaa.
Virkamatkustus ja siihen liittyvä toimintaympäristö on viime vuosina muuttuneet voimakkaasti.
Digitalisaatio on mahdollistanut työelämän uudistumisen monella tavalla. Etäyhteyksien tapahtuvat tapaamiset ja kokoukset ovat lisääntyneet, mikä on vähentänyt virkamatkustamista. Koronapandemian aikaisten kokemusten perusteella voidaan arvioida, että matkustusvolyymit eivät tule palaamaan koronapandemiaa edeltävään aikaan, koska sekä halukkuus että osaaminen etäyhteyksin tapahtuviin tapaamisiin ja kokouksiin on lisääntynyt.
Lisätiedot:
Juha Sarkio, ylijohtaja. puh. 02955 30031, juha.sarkio(at)vm.fi
Päivi Rissanen, neuvotteleva virkamies puh. 0295 530 305 paivi.rissanen(at)vm.fi
Hanketiedot: Valtion uusi matkustusstrategia