Valtiovarainministeriö käynnistää Uutta työtä Suomeen -kiertueen

Miten Suomeen saadaan uutta työtä? Miten työ löytää tekijänsä? Miten työnteosta tehdään entistä kannattavampaa? Muun muassa näistä teemoista keskustellaan valtiovarainministeri Petteri Orpon johdolla eri puolille Suomea suuntautuvalla kiertueella. Huomio suunnataan erityisesti siihen, mikä työllisyyden merkitys on julkiselle taloudelle.
Päivitetty 3.3.: Joensuun päivämäärä vaihtui
Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman tavoitteena on 72 prosentin työllisyysaste hallituskauden loppuun mennessä. Vaikka työllisyys on kehittynyt parempaan suuntaan, tavoitteen saavuttamiseen on vielä matkaa.
Suomi tarvitsee korkeamman työllisyysasteen, jotta julkinen talous saadaan tasapainoon. Ilman korkeaa työllisyyttä tavallisten ihmisten eläkkeet ja palvelut eivät ole turvattuja.
Uutta työtä Suomeen -keskustelutilaisuuksia järjestetään keväällä 2017 viidellä paikkakunnalla erilaisissa työpaikoissa. Tilaisuuksissa kuullaan työnantajilta, työntekijöiltä ja heidän edustajiltaan miten hallituksen toimet ovat tehoamassa ja mitä pitäisi vielä tehdä.
Paneelikeskusteluihin osallistuvat ministeri Orpo, elinkeinoelämän ja palkansaajajärjestöjen johtoa, työnantajia, työntekijöitä sekä edustaja isäntäorganisaatiosta.
Keskustelutilaisuuksista saadut ideat kerätään yhteen ja tuodaan valtiovarainministeriöön tarkasteltaviksi. Tilaisuudet järjestetään ennen hallituksen puolivälitarkastelua, jotta keskustelujen tuloksia voidaan mahdollisesti hyödyntää siinä.
Alustava aikataulu:
3.2. Helsinki, aloitustapaaminen elinkeinoelämän ja palkansaajajärjestöjen johdon kanssa
28.2. Uusikaupunki
9.3. Joensuu
24.3. Oulu
12.4. Mäntsälä
Seuraa ja osallistu keskusteluun Twitterissä aihetunnisteella #uuttatyötä.
Ministeri Orpo kertoo kiertueesta: https://dreambroker.com/channel/pqvxpid0/fqcoqb4y
Lisätietoja:
viestintäjohtaja Liinu Lehto, puh. 02955 30221, [email protected]