Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Valtiovarainministeriö on myöntänyt vuoden 2021 avustuksia kuntien digitalisaatiohankkeisiin

Valtiovarainministeriö
23.6.2021 15.40
Tiedote

Valtiovarainministeriö on myöntänyt yhteensä 5,77 miljoonaa euroa valtionavustusta 17:lle eri digitalisaatiohankkeelle kuntien toimintatapojen tai palveluprosessien uudistamiseksi. Hankkeet on toteutettava vuoden 2023 lokakuun loppuun mennessä.

Hakemuksia saapui hakuaikana yhteensä 46. Tukea sai hakea kuntien toiminnan ja palveluiden digitalisaation kehittämiseen rakennetun ympäristön toimialalla sekä digitaalisen turvallisuuden edistämiseen kuntien toiminnan ja johtamisen jatkuvuuden varmistamiseksi. Avustusta myönnettiin vain hankkeisiin, jotka useammat kunnat tai kuntayhtymät toteuttavat yhdessä. Neljän hankkeen osalta ratkaisu avustuksen myöntämisestä tehdään myöhemmin.

Avustusten tavoitteena on tukea kuntien digitalisaatiota, joka edistää toimintatapojen uudistamista ja asiakaslähtöisyyttä sekä samalla mahdollistaa kustannussäästöjä. Monistettavuus sekä tiedon ja kokemusten jakaminen ovat keskeisiä lähtökohtia. Tulosten on oltava hyödynnettävissä myös muissa kunnissa. Tavoitteena on lisäksi kansallisten palvelujen hyödyntämisen sekä yhteisten tietomääritysten edistäminen.  

Lisätietoja
finanssineuvos Anne-Marie Välikangas, puh. 02955 30020, anne-marie.valikangas(at)vm.fi
neuvotteleva virkamies Jani Heikkinen, puh. 02955 30466, jani.heikkinen(at)vm.fi
neuvotteleva virkamies Suvi Savolainen, puh. 02955 30122, suvi.savolainen(at)vm.fi

Tuetut hankkeet

  1. Heinolan kaupungille ja muille avustuksessa mainituille kunnille enintään 178 500 euroa Digiturvalla tulevaan -hankkeeseen;
  2. Helsingin kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 980 000 euroa Kunnan rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin edelleen kehittäminen ja prosessien automatisointi -hankkeeseen;
  3. Hämeenlinnan kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 382 500 euroa Kestävä maankäytön malli – Maankäytön prosessien kehittäminen asiakaslähtöisiksi hyödyntämällä palvelumuotoilua ja kokonaisarkkitehtuurilähtöistä tiedonhallintaa -hankkeeseen;
  4. Hämeenlinnan kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 51 000 euroa Kulttuuriympäristöt arjen arvoksi – Kanta-Hämeen kulttuuriympäristötiedon digitalisointi -hankkeeseen;
  5. Kalajoen kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 546 635 euroa DigiTyy – DIGIturvallinen TYökulttuuri ja -Ympäristö -hankkeeseen;
  6. Kankaanpään kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 144 500 euroa Kuntien digi- ja kyberturvallisuuden testaus- ja kehittämismenettely -hankkeeseen;
  7. Mikkelin kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 83 300 euroa Jätehuollon valvonta ja sähköinen informaatio -näkymä -hankkeeseen;
  8. Oulun kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 572 000 euroa Kaavan tuottaminen vakioidun tietomallin mukaisena eri ohjelmistoin -hankkeeseen;
  9. Porin kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 157 267 euroa Hankkeiden ja kaavojen käsittely ja julkisuus asianhallinnassa -hankkeeseen;
  10. Rääkkylän kunnalla ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 447 000 euroa Pienten kuntien rakennusvalvonnan sähköisen asiointi- ja lupapalvelun käyttöönotto sekä ylikunnallisen yhteistyön kehittäminen -hankkeeseen;
  11. Sastamalan kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 633 128 euroa Pienten kaupunkien siirtyminen laaja-alaisesti 3D-kaupunkimallipohjaiseen toimintaan -hankkeeseen;
  12. Sipoon kunnalle ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 212 500 euroa Kuntien toimintakonsepti SaaS-palveluiden tietoturvan varmistamiseksi koko palvelun elinkaaren ajan -hankkeeseen;
  13.  Soinin kunnalle ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 119 000 euroa Turvallista digiä - Evijärvi, Kuortane ja Soini alueen digiosaamisen edelläkävijöiksi -hankkeeseen;
  14. Tampereen kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 205 000 euroa Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen -hankkeeseen;
  15. Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymälle enintään 93 925 euroa Seutudigi – Laadukasta ja tehokasta kaupunkiseutusuunnittelua tietomallipohjaisella seurannalla -hankkeeseen;
  16. Turun kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 689 561 euroa Tietoturvalliset työkalut ja toimintamallit tiedon hyödyntämiseen ja tiedolla johtamiseen -hankkeeseen;
  17. Varkauden kaupungille ja muille hakemuksessa mainituille kunnille enintään 270 640 euroa Digitaalisen yleiskaavan jatkuvan ylläpitoprosessin luominen -hankkeeseen
Hallintopolitiikka Kunta-asiat