EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät digipalvelujen verotusta ja EMUn syventämistä
EU-maiden valtiovarainministerit neuvottelevat digitaalisten palvelujen verotuksesta, kun talous- ja rahoitusasioiden neuvosto kokoontuu tiistaina 4. joulukuuta. Euroryhmän pääaiheena on maanantaina talous- ja rahaliiton (EMU) syventäminen. Suomea edustaa Brysselissä valtiovarainministeri Petteri Orpo.
EU:n komissio on ehdottanut, että unionissa otettaisiin käyttöön tiettyjen digitaalisten palvelujen vero, joka koskisi suuria yrityksiä. Neuvosto pyrkii asiassa poliittiseen ratkaisuun.
Suomen mielestä työtä tulee jatkaa globaalilla tasolla teollisuusmaiden järjestö OECD:ssä, jotta saavutettaisiin yhtenäinen pitkän aikavälin ratkaisu. Komissio katsoo, että pitkän aikavälin ratkaisun saavuttaminen vie aikaa ja väliajaksi tarvitaan digitaalisten palvelujen EU-vero.
Suomi suhtautuu puheenjohtajan kompromissiehdotukseen kielteisesti. Ratkaisua arvioitaessa tulee ottaa huomioon muun muassa sisämarkkinoiden toimivuus, EU:n ja Suomen kilpailukyky sekä vaikutukset verotuottoihin.
Lisäksi kokouksessa on esillä muun muassa talouspolitiikan EU-ohjausjakson syyspaketti ja pankkiunionin vahvistaminen (riskien vähentäminen ja eurooppalainen talletussuoja).
Neuvoston ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)
Komission tiedote talouspolitiikan EU-ohjausjakson syyspaketista (21.11.)
Euroryhmä keskustelee EMUsta ja alustavista talousarviosuunnitelmista
Euroryhmä jatkaa keskustelua EMUn syventämisestä. Tavoitteena on, että euroryhmä hyväksyy sisällön kirjeelle, jolla puheenjohtaja raportoi keskustelujen tuloksista joulukuun eurohuippukokoukselle. Ministerien on tarkoitus hyväksyä huippukokouksessa päätettäväksi myös ehdotukset Euroopan vakausmekanismin kehittämiseksi ja pankkiunionin kriisinratkaisurahaston varautumisjärjestelyksi.
Euroryhmä keskustelee EMUsta laajennetussa kokoonpanossa, johon kuuluvat kaikki EU-maat paitsi Britannia.
Euroryhmän on määrä antaa julkilausuma euromaiden alustavista talousarviosuunnitelmista. Komissio arvioi marraskuussa, että Italia poikkeaa erittäin vakavasti vakaus- ja kasvusopimuksesta.
Lisäksi euroryhmä saa raportit Kreikan, Kyproksen ja Espanjan tilanteesta rahoitustukiohjelman jälkeen. Ministerien on myös tarkoitus hyväksyä työohjelma ensi vuoden alkupuolelle.
Valtioneuvoston kanslian muistio EMUn kehittämisestä
Komissio arvioi EU:n taloussääntöjen noudattamista (uutinen 21.11.)
Euroryhmän ennakkotiedote (päivitetään kokouksen jälkeen)
Lisätietoja:
Finanssineuvos Susanna Ikonen, puh. 02955 30049, susanna.ikonen(at)vm.fi
Erityisasiantuntija Leena Aine (digipalvelujen verotus), puh. 02955 30032, leena.aine(at)vm.fi.
Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto (Ecofin) on yksi EU:n neuvoston kokoonpanoista. Ecofin päättää vastuualueensa EU-lainsäädännöstä useimmiten yhteistyössä EU:n parlamentin kanssa. Tehtäviin sisältyy myös jäsenmaiden talouspolitiikan koordinointi. Ecofin-neuvostoon kuuluvat EU-maiden valtiovarainministerit.
Euroryhmä on epävirallinen elin, jonka tehtävänä on koordinoida euromaiden talouspolitiikkaa ja edistää talouskasvua. Ryhmään kuuluvat euromaiden valtiovarainministerit. Euroryhmä tekee poliittisia linjauksia mutta ei päätä esimerkiksi lainsäädännöstä.