Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

EU-kokoukset
Valtiovarainministerit käsittelevät talouspolitiikan koordinaatiota

Valtiovarainministeriö
5.11.2021 13.55
Tiedote
Valtiovarainministeri Annika Saarikko.
Arkistokuva: EU

Valtiovarainministeri Annika Saarikko edustaa Suomea euroryhmässä maanantaina 8. marraskuuta sekä EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa tiistaina 9. marraskuuta. Molemmat kokoukset järjestään Brysselissä.

Arviointi talouspolitiikan koordinaatiosta keskeytyi EU:ssa koronakriisiin viime vuonna. Keskustelu käynnistyi uudelleen tänä syksynä, kun Euroopan komissio julkisti aiheesta tiedonannon. Arviointi käsittelee talouspolitiikan EU-ohjausjaksoa ja finanssipolitiikan sääntöjä. Komissio esittelee tiedonantonsa, ja valtiovarainministerit keskustelevat siitä neuvostossa alustavasti.

Ministerit keskustelevat neuvostossa myös energian hinnasta, inflaatiosta ja näihin liittyvistä politiikkatoimista. Lisäksi esillä ovat muun muassa ehdotus pankkisektorin vakavaraisuussääntöjen muuttamiseksi sekä elpymis- ja palautumistukivälineen toimeenpano.

Euroryhmä keskustelee talouskehityksestä

Euroryhmän kokouksen aiheita ovat muun muassa

  • makrotalouden kehitys, inflaatio ja talouspoliittiset näkymät
  • talouspolitiikan koordinaatio euroalueen näkökulmasta
  • digitaalinen euro
  • edistyminen pankkiunionin viimeistelyssä ja pankkisektorin kehitys.

Lisätietoja:

Alivaltiosihteeri Leena Mörttinen, puh. 02955 30021, leena.morttinen(at)gov.fi
Valtiovarainministerin erityisavustaja Petra Schulze Steinen, puh. 040 671 7278, petra.schulze-steinen(at)gov.fi

Annika Saarikko Rahoitusmarkkinat Talouspolitiikka