JYSE 2014 Tavarat
Valtiovarainministeriö asetti 2013 julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää 2009 käyttöön otettujen julkisten hankintojen yleisten sopimusehtojen (JYSE 2009 TAVARAT ja JYSE 2009 PALVELUT) päivitystarve sekä tarpeen mukaan esittää päivityksiä ja korjauksia ehtoihin.
Työryhmä sai työnsä valmiiksi 30.6.2014 ja uudistetut (JYSE 2014 TAVARAT ja JYSE 2014 PALVELUT) ehdot on pyritty edellisten ehtojen tapaan laatimaan siten, että ne olisivat mahdollisimman laajasti sovellettavissa erilaisiin hankintoihin. Julkisten hankintojen yleisissä sopimusehdoissa ei kuitenkaan voida kattavasti määritellä kaikkiin hankintatyyppeihin ja kaikkiin hankintatilanteisiin sopivia sopimusehtoja. JYSE 2014 ehtojen soveltuvuus ja käytettävyys onkin ratkaistava tapauskohtaisesti.
Työryhmä kuitenkin suosittelee, että hankintayksiköt ottavat JYSE 2014 TAVARAT tai PALVELUT ehdot kokonaisuudessaan osaksi hankintasopimusta. Sopijapuolilla on kuitenkin mahdollisuus sopia yksittäisistä sopimusehdoista JYSE 2014 ehdoista poikkeavalla tavalla. Hankintayksikön on tarjouspyynnössään täsmennettävä miltä osin JYSE 2014 ehdoista mahdollisesti poiketaan.
Keskeisiä muutoksia edellisiin JYSE 2009 TAVARAT ja PALVELUT ehtoihin nähden on tehty mm. hinnanmuutoksia koskeviin ehtoihin, vahingonkorvausvastuun enimmäismäärää on rajattu, sopimusrikkomuksen seurauksena kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta koskevia määräyksiä on otettu JYSE 2014 PALVELUT ehtoihin jne. Lisäksi käsitteitä ja määritelmiä on tarkennettu ja rakennetta selkeytetty.
JYSE 2014 TAVARAT ja PALVELUT ehtoja voidaan vapaasti käyttää ja muokata kulloisenkin tarpeen mukaisesti. Mikäli ehdoissa havaitaan korjausta vaativia virheitä, korjaukset tehdään valtiovarainministeriön toimesta ja niistä kerrotaan näillä sivuilla. Kieliversiot (ruotsi, englanti) päivitetyistä ehdoista julkaistaan myöhemmin.
Lisäys 29.9.2014: Tavarat-ehtojen kohdan 12.10 väärä viittaus virheelliseen palveluun on korjattu oikeaan muotoon eli viittamaan virheelliseen tavaraan.
- JYSE 2014 Supplies
(02.07.2014)