Hallituksen esitys VM/2022/181
« Valtioneuvoston yleisistunto 6.10.2022 13.20
Valtiovarainministeriö
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 b §:n muuttamisesta
HE 202/2022Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla
Ministeri
Antti Kaikkonen
Esittelijä
Hallitusneuvos Jari Salokoski, p. +35 8295530437
Asia
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain korkovähennysrajoitussäännöstä tasevertailuun perustuvan poikkeuksen osalta. Ehdotuksen mukaan voimassa olevan lain tasevertailuun perustuvan poikkeuksen soveltamisedellytysten lisäksi poikkeuksen soveltamiseen vaikuttaisi myös suoritettujen korkojen määrä. Ehdotuksen mukaan tasevapautusta ei sovellettaisi, jos konsernista merkittävän omistusosuuden omistaville tahoille konsernitilinpäätöksen mukaan suoritettujen korkojen määrä on vähintään 20 prosenttia kaikista konsernin ulkopuolelle suoritetuista koroista. Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain korkovähennysrajoitussäännöstä siten, että julkisyhteisön tilaamaa pitkän aikavälin julkista infrastruktuurihanketta toteuttava osittain tai kokonaan yksityisomisteinen yhteisö saisi eräin edellytyksin vähentää muutoin vähennyskelvottomia nettokorkomenoja. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2023 ja tasevertailuun perustuvaa poikkeusta sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa. Julkisia infrastruktuurihankkeita koskevaa poikkeusta sovellettaisiin takautuvasti vuodelta 2019 toimitettavasta verotuksesta alkaen.
Esitys
Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 b §:n muuttamisesta
Vaikutukset
Taloudelliset: HE 211/2021 vp kohdassa 4.2.1 ehdotettujen tasevapautusta koskevien muutosten taloudellisiksi vaikutuksiksi arvioitiin noin 18 miljoonaa euroa vuositasolla. Arvioon sisältyi kuitenkin huomattavaa tietopuutteista johtuvaa epävarmuutta ja euromääräinen verotuottoarvio tehtiin eräiden olettamien pohjalta, jotka olettamat eivät tulevina vuosina enää välttämättä toteutuisi. Erityisesti vaikutusarviossa ei voitu huomioida erilaisia rahoitusjärjestelyjä, kuten moniportaisia omistusrakenteita, rahoitusjärjestelyjen monivaiheisuutta, erilaisia oman ja vieraan pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden käyttämisiä eikä niin sanottuja hybridirahoituksen käyttämisiä, joilla voisi olla vaikutusta ehdotetun muutoksen soveltumiseen. Nyt ehdotettavan tasevapautuksen lisäkiristyksen tarkoituksena on varmistaa ja tehostaa HE 211/2021 vp mukaisten säännösten toteutumista. Tällä muutoksella ei siten arvioida olevan itsenäistä vaikutusta verotuottoon. Elinkaarimallilla toteutettavia julkisia infrastruktuurihankkeita on tällä hetkellä meneillään 4. Tiedossa olevien hankkeiden perusteella voidaan arvioida, että infrastruktuurihankkeita koskevan muutoksen yhteisöverokertymää alentava vaikutus olisi vähäinen, vuositasolla alle puoli miljoonaa euroa. Ehdotetun siirtymäsääntelyn johdosta sääntelyn piirissä olevat yhtiöt voisivat vähentää verovuosina 2019–2022 leikkuriin menneitä korkoja yhteensä noin 7,5 miljoonaa euroa, jolloin siirtymäsääntelyn johdosta vuoden 2023 yhteisöverokertymä alenisi noin 1,5 miljoonaa euroa.
Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen