Hoppa till innehåll
Statsrådet och ministerierna Media

Tekoälyn ja digitalisaation tutkimukselle valtakunnallinen asiantuntijaryhmä

Valtiovarainministeriö 10.2.2020 12.10
Tiedote

Valtakunnallinen asiantuntijaryhmä pohtii muun muassa tekoälyn ja muiden kehittyvien teknologioiden tutkimuksen tulevaisuutta sekä niiden sovellusten yhteiskunnallisia seurauksia. Ryhmän puheenjohtaja, Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila sanoo, että tutkimuksen rooli on tärkeä, kun mietitään tarvittavia toimia tekoälyn suhteen.

Tekoälyn ja digitalisaation tutkimus on saanut valtakunnallisen asiantuntijaryhmän. Valtiovarainministeriön asettaman asiantuntijaryhmän toimikausi on 1.2.2020–31.12.2022.

Asiantuntijaryhmän tehtävänä on tarkastella älykkäiden teknologioiden, ja erityisesti niin sanotun tekoälyn tutkimuksen tulevaisuutta, sekä arvioida teknologioiden vaikutuksia eri yhteiskunnan osa-alueisiin.

Lisäksi asiantuntijaryhmä herättää ja käy keskustelua älykkäiden teknologioiden käyttöön liittyvistä kansallisista ja kansainvälisistä tiedollisista, tutkimuksellisista sekä eettisistä kysymyksistä. Asiantuntijaryhmässä tarkastellaan mm. älykkäiden teknologioiden kehitystä ilmastonäkökulmasta, pohditaan osaamisen kehittämistä Suomessa sekä nostetaan esiin kysymys teknologian vaikutuksesta demokratiakysymyksiin.

”Tarvitsemme laaja-alaista keskustelua tekoälystä ja muista älykkäistä teknologioista. On tärkeää huolehtia, että nopean teknologisen kehityksen yhteiskunnallisia vaikutuksia seurataan järjestelmällisesti ja sen tuomia mahdollisuuksia hyödynnetään täysimääräisesti”, sanoo työryhmän asettanut kuntaministeri Sirpa Paatero.

Jäseninä ansioituneita älykkäiden teknologioiden tutkijoita

Monitieteisen asiantuntijaryhmän jäsenet ovat tutkijoita, jotka ovat ansioituneet älykkäiden teknologioiden tai niiden sovellusten tutkimuksessa. Ryhmä koostuu vakinaisista ja vaihtuvista jäsenistä. Vaihtuvien jäsenten kausi kestää vuoden. Osa jäsenistä vaihtuu, koska asiantuntijaryhmän käsittelemät teemat vaihtuvat vuosittain, ja vaihtuvat jäsenet valitaan teemojen mukaisesti.

Puheenjohtajana toimii Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila.

”Tutkimustiedon hyväksikäyttö on yleisestikin tärkeää, jotta päätöksenteko voi perustua tietoon. Älykkäät teknologiat kehittyvät nopeasti, ja tutkimuksen rooli on tärkeä, kun mietitään, mitä toimia tarvitaan tekoälyn suhteen. Tekoälyn ja digitalisaation tutkimuskenttä on laaja, ja asiantuntijaryhmä toimii avoimesti. Toimien pohdinnassa tarvitaan laajaa asiantuntemusta, myös muutakin kuin mitä ryhmässä on suoraan edustettuna”, Mannila kommentoi.

Varapuheenjohtajana toimii tietojohtamisen professori Kirsimarja Blomqvist LUT-yliopistosta. Vakituisina jäseninä ovat Suomen tekoälykeskuksen (FCAI) varajohtaja sekä Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n johtaja Petri Myllymäki Helsingin yliopistosta ja professori Arto Laitinen Tampereen yliopistosta.

Ensimmäiset vaihtuvat jäsenet ovat apulaisprofessori Minna Ruckenstein Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksesta, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan dekaani Jukka Riekki Oulun yliopistosta, tietojenkäsittelytieteen osaston osastonjohtaja Sasu Tarkoma Helsingin yliopistosta, johtava tutkija Jaana Leikas VTT:ltä ja professori Virpi Tuunainen Aalto-yliopiston tieto- ja palvelutalouden laitokselta.

Asiantuntijaryhmän ensimmäinen seminaari Kohti tulevaisuuden tekoälyä järjestetään 8.4.2020.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Anna-Mari Rusanen, puh. 02955 30360, anna-mari.rusanen(at)vm.fi
Erityisasiantuntija Katja Väänänen, puh. 02955 30245, katja.vaananen(at)vm.fi

Julkisen hallinnon ICT