Hyppää sisältöön
Media

Virkamieslautakunta oli 18.8.1995 hylännyt vanhempi verotarkastaja X:n oikaisuvaatimuksen viraston tekemästä päätöksestä, jolla X:lle oli annettu kirjallinen varoitus. KHO oli X:n valituksen johdosta 27.3.1996 antamallaan päätöksellään kumonnut virkamieslautakunnan päätöksen ja palauttanut oikaisuvaatimuksen lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. KHO:n päätöksen mukaan virkamieslautakunnan olisi tullut varata X:lle tilaisuus tulla kuulluksi viraston oikaisuvaatimuksesta antaman vastineen johdosta.

Veroviraston verotarkastusyksikön organisaatiota oli muutettu yksikön päätöksellä 14.2.1995. Helmikuun 16 päivänä annetun päätöksen mukaan mukaan X:n tuli siirtyä tarkastustoimisto 1:een, mistä X oli kuitenkin kieltäytynyt. Sijoitusmääräyksen katsottiin olleen X:ää koskenut työnjohtomääräys, jota hän oli ollut velvollinen noudattamaan. X oli kieltäytyessään rikkonut virkavelvollisuuttaan ja X:n menettely oli siten täyttänyt laissa asetetut edellytykset kirjallisen varoituksen antamiseen. Työnantajalla oli lisäksi ollut varoituksesta huolimatta oikeus muuttaa X:ää koskevaa sijoituspäätöstä työorganisaation toimivuuden parantamiseksi. Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§_1_mom
Valtion_virkamiesL_24_§
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§