Hyppää sisältöön
Media

Lehtori X:n virkasuhde oli irtisanottu 28.8.1996. Päätöksen perustelujen mukaan X:n työkyky oli sairauden johdosta heikentynyt olennaisesti ja pysyvästi, ja hänellä oli sen perusteella oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. X oli sairauden johdosta ollut virkavapaalla yhdenjaksoisesti elokuusta 1993 lähtien. Joulukuussa 1995 hän oli ollut työnantajan määräämänä terveystarkastuksessa. Tutkimusten perusteella 14.5.1996 annetussa lausunnossa hänet oli todettu sairautensa vuoksi työkyvyttömäksi nykyiseen työhönsä toistaiseksi. Valtiokonttori oli todennut 19.6.1996 antamassaan lausunnossa, että X:llä oli oikeus valtion eläkelain mukaiseen pysyvään työkyvyttömyyseläkkeeseen, mikäli hän sitä haki.

X:n työkyky oli heikentynyt sairauden vuoksi olennaisesti ja pysyvästi. Hänellä oli ollut oikeus valtion eläkelain mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Työnantajalla oli siten ollut riittävän painavat syyt X:n irtisanomiseen ja oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO: Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen antaman lausunnon mukaan X:n ei ole katsottava tulleen palveluksen kestäessä kykenemättömäksi virkaansa tai työhönsä sairauden, vian tai vamman johdosta siten, että hänen työkykynsä olisi alentunut vähintään kolmella viidesosalla todennäköisesti ainakin vuoden ajaksi.

X:n korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamista todistuksista ilmenee, että hän on irtisanomistaan välittömästi edeltäneenä ja sen jälkeisenä aikana suorittanut lukuisia ammattiinsa liittyviä aineopintoja sekä täydennyskoulutuskursseja. Hänet on irtisanomisen jälkeen valittu lukion ja peruskoulun vanhemman lehtorin vakinaiseen virkaan, jota hän on hoitanut. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon mitä terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnosta ilmenee, korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei X:n työkyky ole sairauden johdosta heikentynyt olennaisesti ja pysyvästi siten kuin valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa edellytetään.

Korkein hallinto-oikeus kumosi virkamieslautakunnan ja X:n työnantajan hänen irtisanomistaan koskevat päätökset. (Ään. 4-1)

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_19_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom_1_kohta
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§
Valtion_eläkeL_9_§