Hyppää sisältöön
Media

X:n virkasuhde oli purettu 21.1.2000. Hänelle oli annettu useita huomautuksia virkavelvollisuuden laiminlyömisestä jäämällä pois työvuoroista, keväällä 1999 kolme huomautusta ja viimeisin 21.12.1999.

Virkasuhteen purkaminen tulee kysymykseen vain, jos virkamies törkeästi rikkoo tai laiminlyö virkavelvollisuuksiaan. X:n virkasuhteen purkupäätöksestä ei ole ilmennyt, milloin X oli laiminlyönyt tehtäviään. Asiakirjojen mukaan X oli toimittanut poissaolostaan ennen purkupäätöstä lääkärintodistuksen siten, että selvittämättä olivat jääneet poissaolot ajalta 15. - 17.12.1999. Koska purkupäätöksestä ei hallintomenettelylain 24 §:n edellyttämällä tavalla ilmennyt virkasuhteen purkamisen pääasialliset syyt, ei asiassa ole voitu arvioida, täyttyivätkö virkamieslain 33 §:n edellytykset. X:n virkasuhteen purkupäätös oli siten ollut lainvastainen.

Oikaisuvaatimus hyväksyttiin ja virkasuhteen purkamista koskeva päätös kumottiin.

KHO:2001:1239 
Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_33_§
HallintomenettelyL_24_§