Hyppää sisältöön
Media

Vahtimestari X oli irtisanottu 27.3.1998 virkamieslain 25 §:n perusteella. Hän oli 26.1.1998 esiintynyt virkapaikallaan siinä määrin päihtyneenä, ettei hän ollut voinut hoitaa virkatehtäviään ja hänet oli jouduttu poistamaan virkapaikaltaan. Hän oli myös aiemmin 5.9.1997 ollut virkapaikallaan päihtyneenä siten, että irtisanomista oli harkittu. Tuolloin virkasuhdetta ei ollut irtisanottu, mutta X:ää oli kehotettu käyttäytymään asemansa mukaisesti, ja hän oli luvannut etteivät tapahtumat toistu. X oli ohjattu työnantajan toimesta hoitoon joulukuussa 1997.

Virkamieslautakunnan mukaan asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden nojalla X:n päihtymyksestä kertoneiden todistajien kertomuksia ei voitaisi pitää luotettavina. Kertomusten perusteella ei tosin ole voitu luotettavasti arvioida X:n päihtymyksen määrää, mutta muun selvityksen puuttuessa on voitu pitää riittävän luotettavana hänen esimiestensä arviota, jonka mukaan X oli ollut siinä määrin päihtyneenä, ettei hän ollut enää työkykyinen. X oli siten toiminut vastoin hänelle puolustusvoimien virkamiehenä kuuluvaa käyttäytymisvelvollisuutta. Harkittaessa irtisanomisen edellytyksen täyttymistä on ollut otettava huomioon X:n aiempi päihtyneenä esiintyminen ja tämän johdosta annettu kehotus käyttäytyä asemansa mukaisesti sekä työnantajan toimesta tapahtunut ohjaaminen hoitoon. X:n oli täytynyt ymmärtää, että hänen käyttäytymisensä vaaransi virkasuhteen jatkumisen. X:n tehtävänä oli ollut ensisijaisesti turvallisuudesta vastaaminen. Tämän vuoksi X:n on katsottava rikkoneen käyttäytymisvelvollisuuttaan siinä määrin, että se muodosti lain tarkoittaman erityisen painavan syyn irtisanomiselle.

Oikaisuvaatimus hylättiin. X:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomana.


KHO: Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom