Hyppää sisältöön
Media

Avustava ulosottomies X oli irtisanottu 1.3.2001. Hänet oli 14.4.1998 kirjallisesti velvoitettu muun muassa noudattamaan normaalia virastotyöaikaa, mikäli hänellä ei ollut virantoimitusta toimiston ulkopuolella. X:n työajoista oli voitu päätellä, että ns. vapaata työaikaa oli käytetty väärin omien henkilökohtaisten asioiden hoitoon. Hänelle oli 21.6.2000 annettu varoitus määräyksen noudattamatta jättämisestä, mutta hän oli tästä huolimatta jatkanut menettelyään. X oli myös laiminlyönyt toistuvasti ulosotto-osastolla 31.8.2000 käyttöön otetun avustavien ulosottomiesten vastaanottoajan, joka oli arkisin kello 9.00 - 11.00. X oli velvoitettu 3.1.2000 ilmoittautumaan joka aamu kello 9.00 mennessä ensisijaisesti kihlakunnanvoudille, ja 21.6.2000 saamastaan varoituksesta huolimatta hän oli toistuvasti laiminlyönyt tämänkin määräyksen noudattamisen. Hän oli myös laiminlyönyt 3.1.2001 ja 4.1.2001 maksujen kohdentamisen ja jatkanut menettelyään 21.6.2000 saamastaan varoituksesta huolimatta. X oli myös 22.1.2000 kello 11.45 tavattu nukkumasta työaikana, ja näin oli käynyt ainakin kerran aikaisemminkin. X oli lisäksi keväällä 2000 keskeyttänyt alkoholin käytön johdosta annetun hoidon, johon hänelle oli annettu 26.1.2000 hoitoonohjaus.

Valtion virkamiesten työaika-asetuksen (822/1996) 1 §:n 4 kohdan mukaan työaikalakia ei sovelleta ulosottotehtäviin. X:n ei näin ollen voitu katsoa rikkoneen työaikaa koskevia määräyksiä siten, että sillä olisi ollut merkitystä irtisanomisperusteena. Virkamieslautakunnan mukaan työtehtävien laiminlyönti kuvatulla tavalla ja nukkuminen työaikana eivät myöskään ole olleet laissa tarkoitettuja syitä irtisanomiselle. Näin on myös ollut hoitosopimuksen rikkomisen osalta, koska siitä oli ilmoitettu työnantajalle vasta tammikuussa 2001. Sen sijaan johtava kihlakunnanvouti oli voinut antaa virkakäskyn ulosottomiesten vastaanottoajoista. X ei ollut noudattanut tätä määräystä ainakaan syys-joulukuussa 2000 eikä tammikuussa 2001, ja näiden laiminlyöntien on voitu katsoa muodostaneen virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen painavan syyn irtisanomiselle.

Oikaisuvaatimus hylättiin (äänestys 4-3).

KHO:2003:446
Kun otetaan huomioon, että avustavan ulosottomiehen virkatehtäviin kuuluu asiakaspalvelu, johtava kihlakunnanvouti oli voinut siitä huolimatta, ettei ulosottomiestehtävissä sovelleta työaikalakia, asiakaspalvelun turvaamiseksi ja parantamiseksi antaa avustavien ulosottomiesten vastaanottoaikaa koskevan määräyksen. Kysymyksessä oli oikeudellisesti sitova työnjohdollinen määräys eli virkakäsky. X ei ollut ainakaan syys-joulukuussa 2000 eikä tammikuussa 2001 noudattanut määräystä., eikä hän esittänyt tälle menettelylleen työhön liittyvää pakottavaa syytä. X:n menettelyä on tullut pitää sellaisena erityisen painavana syynä, jonka perusteella hänet oli voitu irtisanoa. Virkamieslautakunnan päätöksen lopputulosta ei ollut syytä muuttaa, joten se jäi pysyväksi.


Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_25_§_2_mom