Hyppää sisältöön
Media

X oli ollut verotoimiston palveluksessa yhtäjaksoisesti helmikuusta 1989 lukien. Hän oli hoitanut samoja verovalmistelijan tehtäviä useissa määräaikaisissa virkasuhteissa yhtäjaksoisesti 1.1.1993 - 31.1.1998 välisen ajan. Verotoimiston perustelut kyseisen verovalmistelijan viran avoinna pitämiselle olivat eri vuosina vaihdelleet. Vuosina 1993-1995 määräaikaiseksi nimittämisten perusteena oli ollut verotoimistojen yhdentymisestä johtunut epävarmuus ja viran täyttökielto. Vuonna 1996 kyse oli puolestaan ollut verotoimiston halusta muuttaa toimiston henkilörakennetta niin, että se verovalmistelijan virka, jota X oli määräaikaisena hoitanut, olisi tullut lakkautetuksi. Vuoden 1998 alussa X oli jäänyt kaksi kertaa valitsematta verovalmistelijan virkaan, ja toisella kerralla virkaan oli valittu ulkopuolinen hakija. Erityisesti tätä valintaa oli perusteltu X:n henkilöön liittyvillä syillä. X:n tehtävät verovalmistelijana olivat pysyneet koko ajan olennaisilta osiltaan samoina.

Virkamieslain 59 § huomioon ottaen korvausvaatimuksen yhteydessä ei ole voitu tutkia sitä, oliko X:ää mahdollisesti syrjitty avoimia virkoja täytettäessä. X:n väitettä syrjivästä menettelystä ei ole kuitenkaan voitu jättää tutkimatta, kun on arvioitu määräaikaisnimitysten laillisia edellytyksiä ja X:n mahdollisen korvauksen suuruutta. Virkamieslain 9 §:n eräänä tarkoituksena on estää irtisanomissäännösten kiertäminen. Virkamieslautakunta katsoi, että perusteena X:n nimittämiselle toistuvasti peräkkäin vain määräaikaisiin virkasuhteisiin oli ollut pikemminkin X:n henkilöön liittyvät syyt kuin verotoimistossa avoinna olleen viran tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen. Koska virkamieslain 9 §:n mukaista perustetta nimittämiseen toistuvasti peräkkäin määräajaksi ei ollut virkamieslain voimassaoloaikana, X:llä on ollut oikeus vaatimaansa korvaukseen. Korvauksen suuruutta korottavana seikkana on X:n iän ja palvelussuhteen keston lisäksi otettu huomioon veroviraston syrjiväksi katsottu menettely häntä kohtaan. X:lle määrättiin maksettavaksi neljäntoista kuukauden palkkaa vastaava korvaus. X oli vaatinut 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. (Äänestys 5-4.)

KHO:2000:3162
Korvauksen suuruutta korottavana seikkana korkein hallinto-oikeus on ottanut huomioon X:n iän ja palvelussuhteen keston. Verovirasto velvoitettiin maksamaan X:lle neljäntoista kuukauden palkkaa vastaava korvaus ja korvausvaatimus hylättiin enemmälti.

Valtion_virkamiesL_9_§
Valtion_virkamiesL_56_§
Valtion_virkamiesL_59_§