Hyppää sisältöön
Media

Poliisipäällikkö X oli irtisanottu 22.9.1998 virkamieslain 25 §:n nojalla ja samalla pidätetty välittömästi virantoimituksesta lain 40 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla. Poliisilaitoksen työilmapiiriä oli käsitelty 15.10.1993 ja 24.11.1993, koska työyhteisössä oli ilmennyt jännitteitä ja tyytymättömyyttä poliisilaitoksen johtamiseen. Paikallinen poliisiyhdistys oli 26.1.1998 kirjeitse pyytänyt lääninhallitusta ryhtymään toimenpiteisiin X:n johtamistyylin ja -toimintojen sekä sopimattoman käytöksen selvittämiseksi. Lääninhallituksen nimeämä selvittäjä oli todennut raportissaan 4.6.1998, että poliisilaitoksen nykyisellä johdolla ei ollut sosiaalisia ja johtamistaidollisia edellytyksiä jatkaa tehtävässään. X on irtisanomisperusteiden kiistämisen ohella esittänyt oikaisuvaatimuksessaan, että hänen kuulemisensa oli suoritettu puutteellisesti eikä irtisanomista tehty kohtuullisen ajan kuluessa.

X:lle annetusta kuulemiskirjeestä oli ilmennyt, että kyse oli irtisanomisen johdosta tapahtuvasta kuulemisesta, ja kirjeessä oli myös mainittu mahdollisen irtisanomisen perusteet. Kuuleminen oli tapahtunut virkamieslain 66 §:n 2 momentin mukaisesti. X oli irtisanottu 22.9.1998, ja irtisanomisen perusteena ollut työilmapiiriraportti oli päivätty 4.6.1998. X oli siten irtisanottu kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste oli tullut lääninhallituksen tietoon. Virkamieslautakunta on katsonut, että menettelytapa, jolla poliisilaitoksen henkilöstöstä noin puolet oli valikoitunut haastateltaviksi selvittäjän tehdessä raporttiaan, oli saattanut vaikuttaa haastattelun lopputulokseen. Tämän johdosta X:n irtisanomista ei ole voitu perustaa selvittäjän raporttiin. Virkamieslautakunnan suullisessa käsittelyssä kuultujen kuuden poliisilaitoksen henkilökuntaan kuuluvan todistajan kertomusten mukaan X:n henkilöstöjohtaminen ja käyttäytyminen oli ollut moitittavaa. Toisaalta neljä todistajaa kertoi, ettei näin ollut. Kaiken asiassa saadun selvityksen perusteella on ollut pääteltävissä, että ilmapiiri poliisilaitoksella oli ollut tulehtunut, mutta asiassa ei ole näytetty, että syy tähän olisi ollut pelkästään X:stä johtuva. Samoin on kiistatta tullut ilmi, että X oli poliisipäällikkönä saanut aikaan parannuksia, eikä ole väitettykään, että yleisön luottamus poliisilaitokseen olisi heikentynyt X:n johdossa. Irtisanomiseen ja virantoimituksesta pidättämiseen ei siten ollut lainmukaista perustetta.

Oikaisuvaatimus hyväksyttiin ja irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskevat päätökset kumottiin.


KHO:2000:2026: Ei muutosta.


Valtion_virkamiesL_25_§
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_kohta