Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Nuorempi konstaapeli A on irtisanottu 30.7.2004 tehdyllä päätöksellä määräaikaisesta virkasuhteesta ("kenttätyöjakso"). Päätöksen perusteena ovat puuttuvat opinnot, jotka olivat edellytyksenä kenttätyöjakson suorittamiselle.

A:n ammattiopintojen lähijakson opintosuoritukset on hylätty 13.5.2004 tehdyllä päätöksellä. Päätöksen mukaan A on sairauslomien vuoksi ollut osin poissa opetuksesta eikä sairauslomien jälkeenkään ole voinut osallistua kaikkeen opetukseen. Opintosuoritusten hylkäämisen johdosta A:lle on ilmoitettu, että hän ei voi ryhtyä suorittamaan kenttätyöjaksoa 17.5.2004. A ei ole saapunut virkapaikalleen 17.5.2004. Virkamieslautakunta totesi, että kun A:lle on ilmoitettu, että hän ei voi aloittaa määräaikaisen virkasuhteensa hoitamista, sitä seikkaa, että A ei ole 17.5.2004 saapunut virkapaikalleen, ei voida käyttää hänen syystään johtuvana irtisanomisperusteena.

Koulutusta koskevassa ohjelmassa ei ole edellytetty sitä, että opiskelija olisi suorittanut lähiopinnot ennen virkaan nimittämistä. A on kysymyksessä olevan toteutusohjelman mukaisesti nimitetty nuoremman konstaapelin määräaikaiseen virkasuhteeseen kenttätyöjakson toteuttamiseksi jo ennen lähijakson opintojen suorittamista. Virkamieslautakunta toteaa, että sellaista seikkaa, joka on voitu selvittää ennen nimittämistä ja joka ei ole ollut esteenä nimittämiselle, ei voida käyttää A:sta johtuvana irtisanomiseen oikeuttavana erityisen painavana syynä. Asiassa ei näin ollen ole ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painava syytä A:n virkasuhteen irtisanomiseen.

Päätös kumottiin (5-3).

Valtion_virkamiesL_9_§ _1_mom
Valtion_virkamiesL_25_§ _2_mom
PoliisiL_7_§ _2_mom
Asetus_poliisin_hallinnosta_16_§ _13_kohta