Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Kihlakunnan poliisilaitoksen päätös 27.7.2004, jolla vanhempi rikoskonstaapeli A:lle annettiin virkamieslain 24 §:n mukainen kirjallinen varoitus.

Käräjäoikeus on tuominnut A:n virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon. A on virantoimituksessa ollessaan tehnyt yksityishenkilönä/luottamusmiehenä rikosilmoituksen poliisiylijohtajaa vastaan, vaihtanut sitten rooliaan ja ottanut poliisimiehenä ilmoituksen vastaan ja kirjannut sen hänelle poliisina kuuluvan käyttöoikeuden nojalla RIKI:iin sekä merkinnyt itsensä asiassa asianomistajaksi/todistajaksi. A on myös ilmoittaessaan rikosilmoituksen tekemisestä tiimifoorumilla aiheuttanut sen, että asia on samana päivänä tullut julkisuuteen.

Käräjäoikeuden A:lle määräämä rikosoikeudellinen sakkorangaistus ei ole ollut esteenä sille, että poliisilaitos on samalla perusteella voinut antaa A:lle kirjallisen varoituksen virkamieslain mukaisena hallinnollisena seuraamuksena. Varoitusta ei ole annettu sen vuoksi, että A on tehnyt rikosilmoituksen poliisiylijohtajasta vaan sen vuoksi, ettei hän rikosilmoitusta tehdessään ole menetellyt asianmukaisesti ja puolueettomasti. Asiassa ei siten ole virkamieslautakunnan ratkaisun kannalta merkitystä sillä, onko A:n tekemä rikosilmoitus ollut perusteltu vai ei. A on edellä kerrotulla tavalla menetellyt virkavelvollisuuksiensa vastaisesti siten, että poliisilaitoksella on ollut perusteet kirjallisen varoituksen antamiseen.

Oikaisuvaatimus hylättiin.

KHO:2007:2466
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§
PoliisiL_2_§