Työ 2.0: Sata tarinaa työstä valtiolla
Laura Vilkkonen: Työkierto tekee valtionhallinnosta muuntautumiskykyisen

Liikkuvuus vahvistaa työyhteisöä, uskoo liikenne- ja viestintäministeriön tieto-osaston ylijohtaja Laura Vilkkonen. Työkierto vaatii avointa ja keskustelevaa työkulttuuria, mutta mahdollistaa muuntautumiskykyisen organisaation, joka pysyy vauhdilla muuttuvan maailman tahdissa. Liikkuvuutta tukee ennen kaikkea auttamisen kulttuuri – osaamista jaetaan ja uusiin tehtäviin siirtyvä saa aina tukea.

Liikenne- ja viestintäministeriössä tehtiin mittava organisaatiouudistus vuonna 2016, kun liikenne- ja viestintäpolitiikan osastot yhdistyivät. Nykyisin kaikille osastoille kuuluu sekä liikenne- että viestintäasiota - aiemmin ne kohtasivat lähinnä johtoryhmätasolla. Tieto-osastoa luotsaava ylijohtaja Laura Vilkkonen pitää uudistusta onnistuneena: ”Meillä on tällä hetkellä unelmatilanne – tämä on hyvä ja toimiva järjestelmä.”

Uudistuksen sysäsi liikkeelle ajatus siitä, että digitalisoituvassa yhteiskunnassa liikenteen ja viestinnän ilmiöiden rajapinnat lomittuvat yhä enemmän. Esimerkiksi liikenneturvallisuus, autonominen liikenne ja tietosuoja vaativat yhteisiä pelisääntöjä datan käytölle. ”Kun substanssit lähestyivät toisiaan, hallitusohjelmassakaan ei puhuttu enää liikenteestä ja viestinnästä erillisinä ilmiöinä”, Vilkkonen taustoittaa. Tästä syntyi tarve murtaa myös osastojen väliset siilot ja rakentaa osaamisen jakamista tukeva organisaatio, jossa keskitytään liikenteen ja viestinnän yhtymäkohtiin.

Tulevaisuuden työntekijä on strategisesti ajatteleva moniosaaja, jonka ydinammattitaitoa on laaja-alainen prosessiosaaminen ja kyky ymmärtää ilmiöiden rajapintoja.

Osaamisen jakamiseen kuuluu olennaisena osana työkierto. Vuoden 2016 organisaatiouudistuksen yhteydessä kaikki yksiköiden ja osastojen johtajat sekä moni asiantuntija vaihtoivat työtehtäviä. Siitä lähtien kaikkia työntekijöitä on rohkaistu aktiiviseen työkiertoon. ”Tämä on murtanut vanhan asiantuntijamyytin talossamme, kun on huomattu, että liikkuvuus lisää näkemyksellisyyttä”, Vilkkonen toteaa. Hänen mukaansa työyhteisö on vahvempi silloin, kun useammalla ihmisellä on samaa substanssiosaamista. Jaettu osaaminen myös helpottaa tilanteita, joissa ihmisiä siirtyy uusiin tehtäviin tai jää virka- ja vanhempainvapaille.

Yksilön kannalta tämä tarkoittaa, että turvaverkko löytyy aina, kun uusien tehtävien kanssa tarvitsee tukea ja perehdytystä. Pienessä työyhteisössä on helppo löytää joku, joka on aiemmin hoitanut samaa tonttia. ”Meillä on hyvä auttamisen kulttuuri, täällä suhtaudutaan ymmärtäväisesti siihen, että kukaan ei voi olla jokaisen yksityiskohdan asiantuntija”, Vilkkonen kertoo.

Uudenlaiseen tekemiseen liittyy vahvasti myös kokeilukulttuuri ja siihen liittyvän epävarmuuden sietäminen. Kun tehtäviä vaihdetaan ja työympäristö muuttuu, kaikki ei aina suju odotetusti. ”Pitää hyväksyä, että välillä tulee virheitä ja virhearviointeja”, Vilkkonen kuvaa organisaatiouudistusta seurannutta työkulttuuriin muutosta.

Vain nimellinen yhdistyminen ei toimi, vaan kulttuurit täytyy todella sekoittaa.

Suuren organisaatiouudistuksen keskeinen haaste oli yhdistää kaksi työkulttuuria, koska vanhoilla osastoilla oli omat, totutut työn tekemisen tavat. ”Siitä ei selviä kuin keskustelemalla”, Vilkkonen toteaa ja uskoo, että parasta on aidosti tehdä muutos todeksi. Se edellyttää avointa keskustelua ja odotusten ääneen lausumista. ”Se on opettelemista puolin ja toisin”, Vilkkonen tiivistää. Hän korostaa, että johtajalta ison muutoksen luotsaaminen vaatii ihmislähtöisyyttä ja kykyä luoda tuen ja luottamuksen ilmapiiri. Johtaja on yhä enemmän kuuntelija ja sparraaja, joka tukee asiantuntijaa työssään.

Vilkkonen uskoo, että haasteista huolimatta uudet tekemisen tavat tuovat mukanaan paljon hyvää. Kun asioita tehdään enemmän lomittain, tieto kiertää ja esimerkiksi useimmat hankkeet ovat ainakin korvakuulolta tuttuja, vaikkei niiden parissa itse työskentelisikään. Se pitää hereillä ja on virkistänyt esimerkiksi johtoryhmätyöskentelyä. Kun osastopäälliköiden työtehtävä ja velvollisuus on osallistua ensiksi koko talon ja vasta toiseksi oman osaston johtamiseen, pysyy sekä kiinnostus että laaja-alaisempi osaaminen yllä.

Työkierto on vaikuttanut positiivisesti myös Vilkkosen omaan tapaan tehdä työtä. Se on auttanut ymmärtämään, että yhä keskinäisriippuvaisemmassa, ilmiökeskeisessä maailmassa vastaus löytyy usein jostakin mustan ja valkoisen väliltä.  Vilkkonen kertoo tunnistavansa omassa asiantuntijuudessaankin nykyään laajemmin eri sävyjä. ”Asioiden monimutkaisuuden ymmärtäminen lisää tuskaa, mutta on toisaalta helpottavaa: se antaa kokemuksen, että voi selvitä, vaikkei tiedä ja osaa kaikkea”, hän kuvaa työn muuttuvaa luonnetta. 

Myös kiinnostus oman ja muiden ministeriöiden asioihin on laajentunut: Vilkkonen kertoo, ettei enää sukella syvälle vain omaan asiantuntijuuteensa. ”Oma horisontti on nyt lähtökohtaisesti enemmän auki.

Epämukavuusalueelle joutuminen pelotti itseänikin – pohdin, pystynkö tähän aidosti.

Vuoden 2016 organisaatiouudistus oli iso, ja sitä käytiin henkilöstön kanssa paljon läpi etukäteen. Monella oli pitkä asiantuntijatausta ja vahva substanssiosaaminen omista tehtävistään, ja työn luonteen muutos huoletti. Nyt, kun kokemus on takana, vastaavanlaiset hyppäykset uuteen eivät enää pelota – onnistumisen kokemus antaakin rohkeutta uudistua myös tulevaisuudessa. Vilkkonen myös uskoo, että on ollut monelle helpottavaa huomata, että vanhat kokemukset ja osaaminen eivät pyyhkiydy uudistuksen myötä pois. Päinvastoin, niitä voi soveltaa uusissa tehtävissä – ammattitaito ei katoa vaan muuttaa muotoaan ja laajenee.

Työkulttuuri, jossa muutos toivotetaan tervetulleeksi, on Vilkkosen mukaan tärkeä valttikortti koko valtionhallinnossa juuri nyt. Esimerkiksi valtion suuret eläköitymisluvut luovat tarpeen uudistua, jotta valtio säilyy kilpailukykyisenä ja kiinnostavana työpaikkana myös tulevaisuudessa. Vilkkonen korostaa myös tällä hetkellä työelämää laajemminkin ravistelevaa murrosta: ”Kaikki palaset tulevat menemään aivan uusiksi, jos ajatellaan vaikka robotisaation ja automaation vaikutusta työmarkkinoihin.”

Kun työelämä muuttuu näin mittavalla tavalla, ei yksi erityisosaaminen enää riitä. Vilkkonen toivookin, että jo nuoria virkamiehiä ohjattaisiin vaihtamaan työtehtäviä säännöllisesti ja ottamaan monia toimialoja haltuun. ”Vain sillä tavalla pystymme rakentamaan valtionhallintoa, joka on 20 vuodenkin päästä riittävän muuntautumiskykyinen”, Vilkkonen kiteyttää.