Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Leena Mörttinen kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeriksi

Valtiovarainministeriö 29.10.2020 14.15
Tiedote
Leena Mörttinen.

Valtioneuvosto on nimittänyt valtiotieteiden tohtori Leena Mörttisen kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeriksi. Mörttinen työskentelee nykyisin valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkönä.

Mörttinen työskentelee tällä hetkellä osastopäällikkönä valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolla. Tätä ennen Mörttinen on toiminut Perheyritysten liiton toimitusjohtajana sekä johto- ja asiantuntijatehtävissä muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitossa, Nordeassa, Suomen Pankissa ja Euroopan keskuspankissa.

Kansainvälisten ja rahoitusmarkkina-asioiden alivaltiosihteeri toimii ministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä apuna. Alivaltiosihteeri johtaa ja sovittaa yhteen erityisesti rahoitusmarkkinaosaston, EU-sihteeristön ja kansainväliset rahoitusasiat -yksikön toimialaan kuuluvia tehtäviä sekä Euroopan unionin talous- ja rahoituskomiteassa käsiteltävien asioiden valmistelua.

Valtioneuvosto päätti nimityksestä 29. lokakuuta. Mörttinen nimitettiin virkaan 1.11.2020–31.3.2022 määräajaksi.


Lisätietoja:
Hallitussihteeri Toni Tuomainen, puh. 02955 30411, toni.tuomainen(at)vm.fi