EU-lainsäädäntö
Suomi tukee EU:n rahanpesusääntelyn yhdenmukaistamista
Hallitus kannattaa uutta EU-tasoista valvontajärjestelmää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisessä.
Euroopan komissio antoi 20. heinäkuuta lainsäädäntöehdotuksia, joilla pyritään uudistamaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä. Taustalla on viimevuotinen toimintasuunnitelma aiheesta.
Komissio pyrkii
- laatimaan EU:n yhteisen sääntelyn rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi
- luomaan EU:n tasoisen valvontajärjestelmän
- perustamaan rahanpesun selvittelykeskusten koordinointi- ja tukimekanismin
- vahvistamaan EU:n toimintapolitiikan kansainvälistä ulottuvuutta.
Sääntelyä kehitettävä
Hallitus tukee komission tavoitteita EU:n rahanpesusääntelyn yhdenmukaistamisesta ja kehittämisestä. Hallituksen mielestä on tärkeää varmistaa, että sääntely noudattaa EU:n tietosuojasääntelyä sekä kunnioittaa perus- ja ihmisoikeuksia.
EU:n tasoinen valvontajärjestelmä täydentäisi nykyistä järjestelmää, jossa kansalliset viranomaiset valvovat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvien velvoitteiden noudattamista. EU-viranomaisen tehtävänä olisi myös kehittää kansallisten rahanpesun selvittelykeskusten yhteistyötä. Lisäksi komissio ehdottaa korkeariskisiin kolmansiin maihin sovellettavien toimien kehittämistä.
Hallitus kannattaa uutta EU-viranomaista
Uuden EU-viranomaisen perustaminen saa hallituksen tuen. Viranomainen vastaisi EU-tasoisesta valvonnasta. Viranomaisella olisi suorat toimivaltuudet valvoa korkeariskisimpiä rajat ylittäviä rahoitussektorin toimijoita, minkä lisäksi se koordinoisi jäsenvaltioiden valvojien toimintaa. Lisäksi viranomaisen yhteyteen perustettaisiin rahanpesun selvittelykeskusten tuki- ja koordinaatiomekanismi.
Hallitus lähetti asiasta eduskunnalle U-kirjelmän torstaina 9. syyskuuta. U-kirjelmää käytetään EU-asioissa silloin, kun on kyse EU:n lainsäädäntöehdotuksesta tai muusta eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta ehdotuksesta.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Juho Keinänen, puh. 02955 30556, juho.keinanen(at)vm.fi
Estä rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen (rahanpesu.fi)