Turku neuvoo päivähoitoasioissa videoyhteydellä
Turkulaiset voivat nyt hoitaa kotikoneelta monia sellaisia päivähoitoasioita, jotka ovat aiemmin vaatineet käynnin palvelupisteessä. Kaupungin varhaiskasvatus on ottanut asiakaspalvelussaan kokeilukäyttöön videokuvayhteyden ja chattikanavan. Kokeilu on osa valtiovarainministeriön etäpalveluhanketta.
Kuvayhteyden kautta voi hoitaa monia päivähoito- ja esiopetusasioita. Kuvallinen yhteys helpottaa esimerkiksi sähköisten lomakkeiden täyttämisessä, kun palveluneuvoja voi opastaa asiakkaita kuvan välityksellä. Maaliskuu on varhaiskasvatuksen asiakaspalvelun kiireisimpiä kuukausia, ja yleisimmin kysytään juuri lomakkeiden täyttämisestä.
Kokeilu kestää koko kevään. Se on osa valtiovarainministeriön etäpalveluhankkeen kotikäyttökokeiluja, joilla etsitään parasta tapaa tuoda julkiset palvelut kuvayhteydellä kansalaisen kotisohvalle.
Etäpalveluhankkeen kotikäyttökokeiluja on tänä keväänä meneillään eri puolilla Suomea. Kokeiluilla pyritään saamaan jo heti aluksi esille hyödyllisimmät käyttökohteet ilman suuria investointeja. Tulosten perusteella tehdään ehdotus julkisten palvelujen etäkäyttömalleista. Käyttäjäpalaute vaikuttaa myös suoraan palvelujen kehittämiseen.
Yhteistyössä ovat mukana valtiovarainministeriö, valtion palveluja tuottavat tahot, kunnat ja joukko kuvayhteyspalvelujen tuottajia. Etäpalvelu on osa sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe-ohjelma).
Turussa kotikäyttäjä tarvitsee videoasiointia varten vain tietokoneen, jossa on kamera, mikrofoni ja verkkoyhteys. Kuvayhteys toimii selaimella. Tekstipohjaisen chattipalvelun käyttö ei vaadi kameraa tai mikrofonia. Palvelun tekninen toteuttaja on Sonera.
Lisätietoja:
Eelis Laine, hankepäällikkö, valtiovarainministeriö, puh. 0295 530 260, [email protected]
Vesa Kulmala, palvelualuejohtaja, Turun kaupunki, 02 262 9619, [email protected]