Valtionhallinnon toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen (TORI-hanke) Puolustusvoimien siirtoprojekti
VM035:31/2012 Kehittäminen
ICT-tehtävien ja -henkilöstön siirto toimialariippumattomia ICT-palveluita tuottavaan palvelukeskukseen.
Siirtoprojekti koostuu viidestä vaiheesta:
1. Valmisteluvaihe
2. Kartoitusvaihe
3. Määrittelyvaihe
4. Siirtovaihe
5. Ylimenovaihe
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero VM035:31/2012
Asianumerot 743/00.01.00.01/2015
Asettaja valtiovarainministeriö
Toimikausi/aikataulu 18.5.2015 – 31.12.2015
Asettamispäivä 25.5.2015
Tavoitteet ja tuotokset
Siirtoprojektin tavoitteena on siirtää yksittäisen valtiohallinnon yksikön (virasto, laitos) TORI-tehtävät Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtoriin siten, että palveluiden toimintavarmuus ja palvelukyky turva-taan myös siirron aikana.
Lähtökohdat
Valtiovarainministeriö on 16.5.2012 asettanut valtionhallinnon toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen (TORI-hanke). Hankkeen tavoitteena on toteuttaa pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta koota yhteen valtion ICT-palvelukeskusten toimialariippumattomat tehtävät. Tavoitetta toteutetaan siten kuin talouspoliittinen ministeriövaliokunta 6.3.2012, 26.11.2012 ja 13.2.2013 on linjannut. Hankkeessa on laadittu suunnitelma valtion toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamisesta, palvelukeskuksen organisoinnista sekä toiminnan käynnistämisestä uudessa palvelukeskuksessa. Hankkeessa on myös valmisteltu tarvittava lainsäädäntö toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamiseksi perustettavaan palvelukeskukseen. Kokoamisessa noudatetaan liikkeenluovutuksen periaatteita siirrettäessä toimialariippumattomia tehtäviä virastoista perustettavaan palvelukeskukseen.
Kokousaineistot ja liitteet
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmä 28.12.2015 pk PDF
19.10.2017 Valtiovarainministeriö/Budjettiosasto/Sihteeriryhmä
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmä 1.10.2015 pk PDF
2.10.2015 Valtiovarainministeriö/Budjettiosasto/Sihteeriryhmä
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmän pk 11.9.2015 PDF
21.9.2015 Valtiovarainministeriö
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmän pk 18.8.2015 PDF
18.8.2015 Valtiovarainministeriö
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmän pöytäkirja 17.6.2015 PDF
17.6.2015 Valtiovarainministeriö
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmä 18.5.2015 pk PDF
21.5.2015 Valtiovarainministeriö
Julkaisut ja raportit
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin loppuraportti PDF
Julkaisuvuosi: 2015;
Asettaminen ja organisointi
TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin asettamispäätös PDF
25.5.2015 Valtiovarainministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
Puolustusministeriön jäsenten nimeäminen Valtionhallinnon toimialariippumattomien tieto- ja viestintäteknisten tehtävien kokoamishankkeen (TORI-hanke) Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmään
27.4.2015 Puolustusministeriö
Nimeämispyyntö TORI-hankkeen Puolustusvoimien siirtoprojektin ohjausryhmään
8.4.2015 Valtiovarainministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet