Suomi 100 -kolumnisarja
Jyrki Katainen: Kun kaikki muuttui

Jyrki Kataisen aloittaessa valtiovarainministerinä Suomessa oli eletty pitkään vahvaa nousukautta. Vuonna 2007 alkanut finanssikriisi kuitenkin muutti kaiken. Erityisen kovaa kriisi osui Suomeen, jonka bruttokansantuotteessa kriisin jättämä jälki näkyy edelleen.

Tullessani valtiovarainministeriksi keväällä 2007 Suomessa oli pitkään jatkunut vahva nousukausi. Vuonna 2007 valtiontalouden budjettiylijäämä oli 2,9 mrd. euroa ja velkaa maksettiin pois 1,7 mrd. euroa. Vastaavasti vuonna 2008 ylijäämä oli 0,8 mrd. euroa ja velkaa maksettiin pois miljardi euroa.

Sitten kaikki muuttui. Yhdysvalloista vuonna 2007 liikkeelle lähtenyt finanssikriisi iski koko maailmaan. Erityisen kovasti se iski maailmankaupasta riippuvaiseen Suomeen. Vuonna 2009 Suomen BKT romahti 8,5 %, kun lasku euroalueella oli keskimäärin 4,3 %. Vaikka romahdus oli vielä suurempi euroalueen ulkopuolisissa Baltian maissa, oli Suomen kehitys euroalueen heikointa. Palautuminen syvimmästä kuopasta oli niin ikään nopeaa, kiitos EU-tasolla tehtyjen vakautustoimenpiteiden sekä kotimaisen elvytyksen. Silti iskulla oli pitkäaikaiset vaikutukset Suomen talouteen – BKT ei ole vieläkään saavuttanut kriisiä edeltävää tasoa. Se myös kiihdytti osaltaan tarvetta kestävyysvajetta korjaaviin talouden rakenneuudistuksiin, jotka olivat edessä kriisistä huolimatta.

Romahdus

Kansainvälinen finanssikriisi eteni vuosina 2007-2008. Pankkien välinen rahaliikenne alkoi hiipua epäluottamuksen levitessä. Markkinoille syntyi paniikki. Syitä epäluottamukselle kuvasi hyvin talousnobelisti Bengt Holmströmin vertaus: "Jos olet ostamassa timantteja 10 kappaleen pussissa ja tarkemmassa analyysissa osoittautuu, että yksi niistä onkin lasia, on loogista epäillä, että todennäköisyys on suuri, että myös muissa pusseissa on väärennöksiä". Tällä hän viittasi Yhdysvaltain subprime-kriisiin, missä suuren riskin tai arvottomiksi muuttuneita asuntoluottoja oli paketoitu osaksi myytäviä sijoitustuotteita.

Maailman finassimarkkinat olivat shokissa. Kukaan ei tiennyt mistä etsiä turvaa, jotakin mikä olisi varmaa ja luotettavaa. Tauti levisi huonoista pankeista markkinoiden kautta hyviin pankkeihin ja pankkien horjunta uhkasi valtioiden rahoitusta ja sai myös valtiot horjumaan. Dominoefekti pahimmillaan voisi tuhota niin suuren osan maailman taloutta ja yhteiskuntia, ettei vastaavaa ollut nähty. Kiveenhakattu totuus, ettei valtio voi mennä konkurssiin, koska sillä on verotusoikeus, menetti uskottavuutensa. Kukaan ei luottanut kehenkään.

Oli kummallinen tunne, kun keskustelin päivittäin, toisinaan useamman kerran päivässä, Suomessa toimivien pankkien johtajien kanssa ja tiedustelin heidän pankkiensa tilannetta markkinoilla. Edes vahvat ja vakavaraiset pankit eivät olleet suojassa. Luottamus on kuin happi – sen huomaa, kun se alkaa vähentyä.

Samaan aikaan pelko ja epävarmuus etenivät kaikkialla. Monissa maissa huhut pankkien kaatumisista aiheuttivat asiakkaiden pankkipakoa, joka joissakin tapauksissa johti pankkien kaatumiseen. Englannin Pankin silloin pääjohtaja Mervyn King totesi jossakin yhteydessä, että "Ei ole rationaalista aloittaa pankkipakoa, mutta on rationaalista liittyä siihen".

Pelkoperjantai

Olen poliittisen urani aikana kokenut pelkoa vain kerran. Se oli perjantaina 10.10.2008. Pankkien välinen rahaliikenne oli hyytymässä. Paniikki syveni ja kurssit Euroopan pääpörsseissä laskivat 10 % kaupankäynnin ensi tunteina. Sama meno jatkui Wall Streetillä iltapäivällä. Onneksi kansalaiset ja suuri osa päättäjistä eivät tiedostaneet kriisin tilaa. Markkinat olivat menossa jäihin, ja edessä oli viikonloppu. Odotin markkinoiden sulkeutumista. Voisiko viikonloppuna tehdä tai tapahtua jotakin, joka voisi muuttaa suuntaa? Pelko kasvoi. Soitin kotiin päästyäni valtiosihteeri Raimo Sailakselle. Keskustelimme siitä, kuinka todennäköistä on, että seuraavalla viikolla merkittävä osa Suomen yrityksistä joutuu todellisiin vaikeuksiin ja pankit kaatuvat. Emme tienneet vastausta, mutta mahdolliselta se näytti. Selkeää pelastautumisvaihtoehtoa ei ollut näköpiirissä.

Sunnuntaina 12.10. euroalueen päämiehet sekä Ison-Britannian Gordon Brown kokoontuivat Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kutsusta hätäkokoukseen Pariisiin. Maat päättivät turvata pankkien rahoituksen ja talletussuojaa kasvatettaisiin. Hyvät pankit pääomitettaisiin. EKP lupasi turvata likviditeetin. Britannialla oli oma vastaava ratkaisunsa. Maanantaina toimittiin myös Yhdysvalloissa. Suurimpien pankkien täytyi hyväksyä mittavat pääomitukset. Päätökset toimivat. Paniikki rauhoittui ja katastrofilta vältyttiin.

Päätöksentekoa sumussa

Euroryhmä muutti luonnettaan täysin. Hyvien aikojen talouspolitiikan keskustelukerhosta tuli kriisinhallintaryhmä. Olimme pakotettuja luomaan uusia ratkaisuja tyhjästä. Euroalue ei ollut valmistautunut tämänkaltaisiin shokkeihin. Osallistuin euroryhmän kokouksiin toisinaan viikoittain, toisinaan useamman kerran viikossa. Monesti esityslistoista ja esityksistä ei ollut tietoakaan kokouksiin mentäessä. Oli mahdotonta informoida eduskunnan suurta valiokuntaa ennen Ecofin-neuvoston ja euroryhmän kokouksia, kun ei ollut esityksiä ja niihin hallituksen kantoja. Muodostimme uuden työmallin, jossa spekuloin kaikilla mahdollisilla skenaarioilla ja hahmottelin niihin mahdollisia Suomen kantoja. Väitän, että tämän ansiosta koko kriisikauden ajan Suomi oli yksi parhaiten valmistautuneista maista ja Suomen eduskunta parhaiten informoitu parlamentti Euroopassa. Kiitos tästä kuuluu VM:n osaavalle tiimille. Martti Hetemäki, Martti Salmi ja monet muut virkamiehet luonnostelivat ratkaisuehdotuksia Suomelle ja koko EU:lle samalla, kun selvensivät asioita suomalaisille päättäjille.

Niskalenkki markkinoista

Mieleeni on jäänyt yksi hyvin erikoislaatuinen kriisikokous, jota edelsi markkinoiden uudelleen jäätyminen keväällä 2010. Paniikki oli palaamassa. Sain lauantai-iltana 8.5.2010 soiton Martti Salmelta, joka kertoi, että euroryhmä ja Ecofin-neuvosto oli kutsuttu hätäkokoukseen seuraavaksi iltapäiväksi. Soitin pääministeri Matti Vanhaselle, joka kutsui EU-ministerivaliokunnan koolle seuraavaksi aamuksi. Aikaistettujen äitienpäiväkahvien jälkeen kokoonnuimme Kesärannassa, missä sain valtuudet sopia euroalueen 60 mrd:n euron kriisirahastosta. Sen tarkoituksena oli osoittaa markkinoille, että euroalueella on kyky puolustaa Kreikkaa rahoituskriisin varalta.

Kun laskeuduimme Brysseliin, puhelimet piippasivat ja saimme tietää, että komissio esittää 160 mrd:n euron rahastoa. Kokoukseen mennessämme kaikki asiat olivat auki. Spekulaatiot elivät. Myös Espanjan tilanne huolestutti. Osa maista vaati Euroopan keskuspankkia toimimaan, mutta pankki, aivan oikein, oli haluton lähtemään yksin pelastusoperaatioon. Jäsenmaiden oli sitouduttava itse tarvittaviin toimiin. Meillä oli kiire. Jotakin piti keksiä ja päättää, ennen kuin markkinat maanantaina aukeaisivat. Sydneyn pörssi aukesi puoliltaöin Brysselin aikaa, ja päätökset olivat vaiheessa. Informoimme tilanteen edistymisestä sekä pääministeriä että suuren valiokunnan puheenjohtajaa Erkki Tuomiojaa. Tunnin päästä aukesi Tokio, ja silloin EU, euromaat ja IMF olivat sitoutuneet yhteensä 500 mrd:n euron yhteiseen kriisifasiliteettiin – ajatus, joka olisi vain muutamaa päivää aikaisemmin tuntunut täysin mahdottomalta. Uskoimme, että se riittäisi markkinoiden rauhoittamiseen. Yleisesti puhuttiin, että ladattu pistooli oli nyt pöydällä. Kaikki näkivät sen ja siksi sitä ei tarvitsisi käyttää. Vaikutus oli toivotun kaltainen. Saimme niskalenkin markkinavoimista, jotka olivat viemässä Euroopan kaaokseen. Tämä antoi aikaa rakentaa kestävämpiä keinoja ja sääntöjä kriisien estämiseksi ja hallitsemiseksi, vaikka ongelmat eivät olleet ohi ja paini jatkui.

Helppoja päätöksiä

Kaikkein helpoin päätös finanssikriisin aikana oli se, kun valtiovarainministerit esittivät vuoden 2008 lopulla Eurooppa-neuvostolle koordinoitua vastatoimea talouden vajoamiselle. Esitimme kertaluonteista 1,5 % / BKT eli 200 mrd. euron suuruista elvytyspaukkua, jonka jokainen maa toteuttaisi tilanteensa vaatimalla tavalla. Sinänsä perusteltu toimi. Esitys oli myös ainoa, jota kukaan pääkaupungeissa ei vastustanut. Ongelma vain oli, että joillekin maille tästä ei tullut kertaluonteista.

Jyrki Katainen

valtiovarainministeri 19.4.2007–22.6.2011

Suomen valtiovarainministerien kolumnisarja on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Tekstit edustavat kirjoittajien omaa näkemystä.