Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu – kaikki käy
Valtiovarainministeriön asettama Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti luovutettiin kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle 14.10.2015.
- Vapaaehtoistoiminta, talkootyö ja naapuriapu kannattelevat tätä yhteiskuntaa. On hienoa, että hallinto ja kansalaisjärjestötoimijat ovat yhdessä tehneet tällaisen poikkihallinnollisen selvitystyön sekä antavat konkreettisia parannusehdotuksia vapaaehtoistyön helpottamiseksi. Erityisen tärkeänä pidän, että pikaisesti ryhdytään toimiin vapaaehtoistyötä tekevien kulukorvausten verovapauden selkeyttämiseksi, ministeri Vehviläinen totesi vastaanottaessaan työryhmän raportin.
Monet vapaaehtoistyön esteiksi koetuista ongelmista johtuvat tiedon puutteesta
Suomessa lähes 40 % väestöstä tekee vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyön merkitys hyvinvoinnin lähteenä tunnustetaan yleisesti. Tutkimusten mukaan yhä useammat suomalaiset haluaisivat tehdä vapaaehtoistyötä, jos siihen ryhtyminen olisi helppoa. Ohjeistuksen hajanaisuus aiheuttaa sekä vapaaehtoistyöntekijälle että vapaaehtoistyötä organisoiville tahoille epätietoisuutta ja voi muodostaa esteen vapaaehtoistyöhön ryhtymiselle. Työryhmämme on työssään toimeksiantonsa mukaisesti halunnut tehdä konkreettisia ehdotuksia esteiden poistamiseksi, työryhmän puheenjohtaja, neuvotteleva virkamies Arja Terho totesi luovutuspuheessaan.
Työryhmä ehdottaa ensimmäiseksi askeleeksi yhteisen verkkosivuston luomista. Sivustolle kootaan keskeiset vapaaehtoistoimintaa koskevat ohjeet järjestöille ja vapaaehtoisille. Ohjeet laaditaan selkeällä kielellä vapaaehtoistyöntekijän ja vapaaehtoistyötä organisoivan toimijan näkökulmasta.
Vapaaehtoistyön koordinointia ei ole osoitettu valtioneuvostossa millekään ministeriölle. Työryhmä ehdottaa vastuuministeriöksi oikeusministeriötä. Valtioneuvoston demokratiaverkosto seuraisi ehdotettujen uudistusten etenemistä.
Vapaaehtoistyö on palkatonta, kaikille avointa ja sitä tehdään omasta vapaasta tahdosta
Työryhmä käytti työnsä lähtökohtana Euroopan parlamentin vuonna 2008 määrittelemiä kriteerejä vapaaehtoistyölle
- vapaaehtoistyö on palkatonta eikä sitä tehdä taloudellista palkkiota vastaan
- se on kaikille avointa
- sitä tehdään omasta vapaasta tahdosta
- se hyödyttää kolmatta osapuolta perheen ja ystäväpiirin ulkopuolella.
Työttömällä on oikeus tehdä vapaaehtoistyötä
Työtön voi pääsääntöisesti tehdä vapaaehtoistyötä. Työryhmän mielestä muutoksia lainsäädäntöön ei tarvita, mutta voimassaolevaan, TE- toimistoille suunnattuun ohjeistukseen kaivataan lisää käytännön esimerkkejä tilanteisiin, joissa työtön tekee vapaaehtoistyötä yritykselle tai julkisen hallinnon toimijalle.
Vapaaehtoistyön kulukorvausten verovapautta selvitetään
Vero-ohjeita selkeytetään, sillä vapaaehtoistyön kulukorvausten verovapaudesta on epätietoisuutta. Hallitusohjelman mukaisesti säätiöiden ja yhdistysten verokohtelua tullaan selvittämään hallituskauden aikana. Osana tätä selvitystä arvioidaan työryhmän esiin nostamia kysymyksiä koskien vapaaehtoistyöntekijän kustannusten korvaamisen verovapautta.
Valtionavustusten hakeminen vapaaehtoistyön järjestäjille helpommaksi yhteisellä hakujärjestelmällä
Nykyisin jokaisella ministeriöllä on omat ohjeensa valtionavustusten hakemiselle ja niiden käytön seurannalle. Työryhmä ehdottaa valtionhallinnon yhteisen hakujärjestelmän luomista tai jonkun nykyisin käytössä olevan järjestelmän käytön laajentamista kaikkiin haku- ja valvontaprosesseihin. Yhteinen hakujärjestelmä vapauttaisi järjestöiltä resursseja hallinnollisesta työstä varsinaiseen työhön ja vähentäisi hallinnon työtä. Yhtenäinen raportointijärjestelmä mahdollistaisi myös paremman kokonaiskuvan saamisen valtionavustusten vaikuttavuudesta.
Ehdotuksena tapahtumanjärjestäjän luvat ja ilmoitukset yhteiseen portaaliin kaikille viranomaisille samanaikaisesti yhdellä ilmoituksella
Työryhmä ehdottaa, että tapahtumanjärjestäjien lupa- ja ilmoitusmenettelyjä helpotettaisiin kokoamalla sekä valtion viranomaisten että kuntien tapahtuman järjestämiseen liittyvät lupa-asiat yhteen suomi.fi -portaaliin. Tapahtumanjärjestäjän tarvitsisi tehdä vain yksi ilmoitus tapahtumasta ja tieto ohjautuisi oikeille viranomaisille portaalin kautta.
Työryhmän loppuraporttia voi kommentoida lausuntopalvelu.fi:ssä marraskuun loppuun saakka
Työryhmässä on edustus useimmista ministeriöistä, verohallinnosta, kansalaisjärjestöistä ja Helsingin yliopistosta. Työryhmän tehtävänä oli arvioida vapaaehtoistyön tunnistettujen kehittämistarpeiden toteuttamiskelpoisuutta ja vaikuttavuutta. Työryhmän toimikausi on 9.2.2015 - 30.10.2015. Työryhmän loppuraportti on lausuntopalvelu.fi:ssä lausuttavana 14.10.- 30.11.2015.
Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Arja Terho, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30235
neuvotteleva virkamies Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, puh. 02951 50348
Selvitystyön tausta-aineistot:
Vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja esteistä (2014)
Sari Valliluoto, Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksiä
Raportti vapaaehtoistoiminnan esteistä, Kansalaisareena (2014)