Tutkimus: Hyvinvointialueuudistuksessa muuttunut julkisen hallinnon kokonaisuus on jännitteinen

Tuore tutkimus osoittaa, että hyvinvointialueuudistus on muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan koko julkisen hallinnon kokonaisuutta Suomessa. Uudistus on vasta alkuvaiheessa, eikä vaikeuksilta ole voinut välttyä. Esimerkiksi eri hallinnontasojen – kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion – erilaiset tavoitteet, tehtävät ja toimintatavat aiheuttavat osin rakenteellista, osin toimintatapoihin ja muutokseen liittyvää jännitteisyyttä toimijoiden välille.
Keskeinen jännite liittyy hyvinvointialueiden itsehallintoon, joka on rajoitettua ja poikkeaa selvästi kunnallisesta itsehallinnosta. Rajoitetun itsehallinnon vaikutukset näkyvät laajasti hyvinvointialueiden toiminnassa ja päätöksenteossa, päätöksentekijöiden, johdon ja asukkaiden rooleissa, hyvinvointialueiden suhteessa muihin toimijoihin, hyvinvointialueiden ohjauksessa sekä taloudessa.
Tutkimuksessa todetaan, että hyvinvointialueiden ja kuntien vuoropuhelu on kehittynyt uudistuksen edetessä, mutta työnjaossa, rooleissa ja toimintatavoissa on edelleen epäselvyyksiä. Hyvinvointialueiden ja kuntien välisiä tehtäväsiirtoja ei kuitenkaan haluta vaan korostetaan tarvetta työrauhalle.
Monella tasolla toimiva hallinto voi lisätä joustavuutta ja tehokkuutta, mutta sen onnistuminen edellyttää roolien selkeyttämistä ja toimintojen yhteensovittamista. Raportti korostaa valtion uudenlaisen - kahta hallinnontasoa koskettavan – ohjausroolin täsmentämistä. Useiden hallinnontasojen välisen toimivan dynamiikan löytäminen on aito haaste ja julkisen hallinnon keskeinen tehtävä tulevina vuosina. Raportin suositusten mukaan valtion ohjausroolin tulisi olla nykyistä enemmän mahdollistava ja osallistava. Näin kunnilla ja hyvinvointialueilla olisi vahvemmat mahdollisuudet tavoitella myös omia strategisia päämääriään.
Tutkimus on valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittaman, Tampereen yliopiston tutkimusryhmän toteuttaman Hyvinvointialueiden ja kuntien välinen suhde, johtaminen ja ohjaus (HALKO) -hankkeen loppuraportti. Se perustuu hankkeessa kerättyyn monipuoliseen haastattelu-, kysely- ja dokumenttiaineistoon. Tutkimuksen informantit edustavat niin kuntia, hyvinvointialueita kuin valtionhallintoa. Tutkimuksen tuloksia on julkaistu aikaisemmin myös hankkeen väliraportissa.
Lisätietoja: Hankkeen päätutkija: yliopistonlehtori Henna Paananen, Tampereen yliopisto, p. 050 318 2485, sekä tutkimuksen vastuulliset johtajat: yliopistonlehtori Anni Jäntti, Tampereen yliopisto, p. 050 437 7188 ja professori Arto Haveri, Tampereen yliopisto, p. 040 190 4020, sähköpostit [email protected]
Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Lisätietoja: https://tietokayttoon.fi.
Policy Brief: Näkökulmia aluevaltuutetuille hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyöhön