Ecofin-kokous keskustelee talouspolitiikan koordinaatiosta
EU:n talous- ja valtiovarainministerit kokoontuvat Ecofin-neuvoston kokoukseen tiistaina 13.7.2010 Brysselissä. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Velipekka Nummikoski. Euroryhmässä maanantai-iltana 12.7.2010 on määrä keskustella muun muassa Euroopan vakautusjärjestelmän käytännön valmisteluista, Kreikan sopeutumisohjelman edistymisestä, talouspolitiikan koordinaatiosta sekä G20-huippukokouksen tuloksista. Myös euroalueen kilpailukykyerot ja tasapainottomuudet ovat esillä; tällöin esimerkkimaina ovat Espanja ja Suomi.
Belgia esittelee neuvoston kokouksessa puheenjohtajakautensa Ecofin-ohjelman. Myös euron käyttöönottoa Virossa koskevat juridiset päätökset tulevat nyt lopullisesti hyväksyttäväksi Ecofin-neuvostossa.
Eurooppalaisten valvontaelinten perustaminen ja stressitestit
Ecofin-neuvostossa on tarkoitus hyväksyä poliittinen yhteisymmärrys asetuksista, joilla perustetaan uusi makrovakauden valvonnasta vastaava Euroopan järjestelmäriskikomitea, sekä annetaan Euroopan keskuspankille komitean toimintaa koskevia erityistehtäviä. Eurooppalaisten valvontaelinten perustamista koskevista asetuksista on neuvoteltu tiiviisti Euroopan parlamentin kanssa ja yhteisymmärryksen saavuttaminen neuvoston ja parlamentin kesken on lähellä, vaikkakin parlamentin lopullinen äänestys on siirtynyt syyskuulle. Asetuksilla on tarkoitus perustaa myös Euroopan pankkivalvontaviranomainen, arvopaperimarkkinaviranomainen sekä vakuutus- ja lisäeläkevalvontaviranomainen.
Ministereitä informoidaan neuvoston yhteydessä myös eurooppalaisten pankkien stressitesteistä, joiden tulokset on määrä julkistaa 23.7.2010. Suomi on johdonmukaisesti eri yhteyksissä korostanut stressitestien merkitystä markkinoiden luottamusta lisäävänä toimena.
Eurooppa-neuvoston seuranta ja talouspolitiikan koordinaatio
Ecofin-neuvosto palaa kesäkuun Eurooppa-neuvoston päätelmiin, joissa käsiteltiin laajalti Ecofin-neuvostoa koskevia aihealueita. Päätelmissä puututaan muun muassa EU2020- strategian hyväksymiseen mukaan lukien sitoutuminen julkisen talouden kestävyyteen ja rahoitusvakauden vahvistamiseen.Lisäksi Eurooppa-neuvoston päätelmissä annettiin tukea ja suuntaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuyn työryhmän työlle.
Komissio esittelee tässä yhteydessä 30.6.2010 julkistamansa, talouspolitiikan koordinaation tiivistämistä koskevan tiedonannon. Tiedonannosta keskustellaan myös Van Rompuyn työryhmässä, joka kokoontuu Ecofin-neuvostoa edeltävänä päivänä 12.7.2010. Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti komission esityksiin ja korostaa mm. automaattisten sanktioiden merkitystä talouspolitiikan koordinaation tehostamiselle.
Vakaus- ja kasvusopimuksen toimeenpano
Neuvosto hyväksyy päätökset liiallisen alijäämän olemassaolosta Suomen, Tanskan, Bulgarian ja Kyproksen kohdalla ja keskustelee Belgian, Tsekin, Saksan, Irlannin, Espanjan, Ranskan, Italian, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian ja Yhdistyneen kuningaskunnan tekemistä toimista liiallisen alijäämän poistamiseksi.
Suomi voi hyväksyä liiallisen alijäämän päätöksen myös omalla kohdallaan, vaikka viimeaikaiset tiedot Suomen julkisen talouden kehityksestä antavatkin selviä viitteitä siitä, että alijäämä voi tänä vuonna olla sekä väliaikainen että lähellä viitearvoa (valtiovarainministeriön tuoreen ennusteen mukaan 3,2 % BKT:sta). Tämä tarkoittaisi, että poikkeukselliset seikat huomioon ottaen liiallisen alijäämän päätös ei olisi tarpeellinen. Asiaan palataan syksyllä, kun Suomen uudet tiedot on notifioitu komissiolle.
Talouspolitiikan laajat suuntaviivat
Eurooppa-neuvosto antoi talouspolitiikan laajoista suuntaviivoista ja työllisyyssuuntaviivoista päätelmät 17.6.2010 ja nyt Ecofin-neuvoston on määrä lopullisesti hyväksyä talouspolitiikan laajat suuntaviivat. Vuoteen 2014 ulottuvat suuntaviivat antavat Eurooppa 2020 -strategialle oikeudellisen sitovuuden.
Lisätietoja antaa neuvotteleva virkamies Martti Salmi, puh. 09 160 32516 tai 0400 510 304.