Aluehallintovirastojen strategia vuosille 2012 - 2015
Aluehallintovirastojen strategia-asiakirja vuosille 2012 - 2015 on aluehallintovirastoja ohjaavan kahdeksan ministeriön ja aluehallintovirastojen yhteinen näkemys virastojen keskeisimmistä tavoitteista seuraaville neljälle vuodelle.
Aluehallintovirastojen tavoitteet kytkeytyvät vahvasti pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan, jonka tavoitteena on välittävä ja menestyvä Suomi. Hallituksen painopisteistä erityisesti köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen liittyy kiinteästi aluehallintovirastojen tehtäviin.
Aluehallintovirastoille on asetettu strategiset tavoitteet kolmelle kokonaisuudelle, jotka ovat: peruspalvelujen saatavuus ja laatu, perusoikeudet ja oikeusturva sekä asuin-, työ- ja elinympäristön terveellisyys ja turvallisuus.
Peruspalvelujen saatavuuden ja laadun turvaamiseksi aluehallintovirastot seuraavat ja valvovat peruspalvelujen alueellista saatavuutta ja yhdenvertaisuutta mm. tekemällä palvelujen saatavuutta koskevia arviointeja. Tulevina vuosina kiinnitetään erityistä huomiota mm. sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyteen ja osaamisen kehittämiseen.
Hyvinvointi-, terveys- ja sivistyserojen pienentämiseksi aluehallintovirastojen tehtävänä onvarmistaa perusoikeuksien sekä potilas- ja asiakasturvallisuuden toteutuminen. Tämä tapahtuu palvelurakenteita valvomalla sekä myöntämällä luvat yksityisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajille. Koulutuspoliittisten tavoitteiden toteutumista edistetään opetushenkilöstön täydennyskoulutuksella.
Valvonnassa painopiste siirretään ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistamiseen. Ennalta ehkäisevän työn osaamista lisätään, toiminnan harjoittajien omavalvontaosaamista vahvistetaan ja kunta- ja palvelurakenteen ohjausta kohdennetaan ehkäisevien palvelujen saatavuutta ja tehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin. Aluehallintovirastot huolehtivat informaatio-ohjauksesta ja tekevät aktiivista yhteistyötä palveluntuottajien ja valvonnan kohteiden kanssa.
Tavoitteena on myös valtakunnallisesti yhdenmukaisemmat ja vaikuttavammat ratkaisut sekä nopea, laadukas ja tehokas lupien käsittely. Ratkaisujen vaikuttavuutta lisätään yhtenevillä päätöksenteon perusteilla ja seurantamenetelmillä. Lupien käsittelyaikoja lyhennetään ja lupien hakumenettelyjä kevennetään. Kansalaisten oikeusturvan toteutumista parannetaan turvaamalla kansalaisten yhdenvertainen kohtelu maan eri osissa asuinpaikasta riippumatta sekä tehostamalla ja nopeuttamalla kantelujen käsittelyä.
Aluehallintovirastot ennaltaehkäisevät syrjäytymistä mm. seuraamalla peruspalvelujen saatavuutta maan eri osissa sekä antamalla täydennyskoulutusta opetustoimen henkilöstölle ja tiedonvälityksellä. Virastot seuraavat aktiivisesti kuntien toimenpiteitä toimeentuloturvan myöntämisessä ja aikarajojen noudattamisessa. Virastot tehostavat nuorille ja päihtyneille tapahtuvaa alkoholin vähittäismyynnin valvontaa sekä alkoholimainontasäännösten valvontaa. Virastot vastaavat talous- ja velkaneuvontapalveluiden riittävästä saannista.
Aluehallintovirastot turvaavat hyvää ympäristönsuojelun tasoa sekä luonnonvarojen kestävää käyttöä korkeatasoisella ja asiantuntevalla ympäristö- ja vesilupien käsittelyllä ja osallistuvat näin hallituksen ympäristöpolitiikan toimeenpanoon. Tavoitteena on parantaa ympäristön ja vesistöjen tilaa, pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä varmistaa ilmastotoimien vaikuttavuus ja oikeudenmukaisuus.
Aluehallintovirastojen tavoitteena on myös yhteiskunnan toiminnan turvaaminen poikkeusoloissa ja häiriötilanteissa. Tavoitteen saavuttamiseksi virastot huolehtivat Yhteiskunnan turvallisuusstrategian toteuttamisesta varautumalla valmiussuunnitelmin ja muin toimenpitein erilaisiin uhkiin. Johtamis- ja toimintamallit testataan valmiusharjoituksin säännöllisesti. Omatoimisen varautumisen osalta tavoitteena on, että yritykset, laitokset, asuintalot ja muut yhteisöt ovat varautuneet suunnitelmin ja tarvittavin järjestelyin onnettomuus- ja häiriötilanteisiin.
Aluehallintovirastot osallistuvat myös harmaan talouden torjuntaan. Harmaan talouden torjunta kytkeytyy usealle toimialalle ja siksi se on yhteistyötä työsuojelun, alkoholivalvonnan, poliisin, verottajan, työvoimaviranomaisten, kilpailuviranomaisten ja työeläkevakuuttajien kesken.
Aluehallintovirastojen vastuualueena toimivan työsuojelun tavoitteena on pidentää työuria hyvinvoinnilla. Strategia-asiakirja sisältää työsuojelua koskevan oman erillisen osion.
Aluehallintovirastojen strategia vuosille 2012-2015
Aluehallintovirastot
Aluehallintovirastot toteuttavat alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Aluehallintovirastoja on kuusi Manner-Suomessa. Virastoissa on viisi vastuualuetta, jotka ovat peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, pelastustoimi ja varautuminen, poliisi, työsuojelu ja ympäristöluvat. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueella hoidetaan mm. sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutus- ja sivistystoimen,ympäristöterveydenhuollon sekä kuluttaja- ja kilpailuhallinnon tehtäviä.
Strategia-asiakirja on eri hallinnonalojen tavoitteiden yhteensovittamiseksi ja aluehallinnon toimintaedellytysten turvaamiseksi ministeriöiden ja aluehallintovirastojen muodostama yhteinen näkemys siitä, miten valtakunnalliset tavoitteet sovelletaan alueellisen toimintaan. Asiakirja on laadittu hallituskaudeksi ja sitä voidaan tarkistaa vuosittain.
Lisätietoja: Ylijohtaja Silja Hiironniemi, puh. (09) 160 33250, hallitusneuvos Tarja Hyvönen puh. (09) 160 32231, neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen puh. (09) 160 32240 ja ylitarkastaja Mikko Saarinen puh. (09) 160 34940.