Päätös Helsingin hallinto-oikeus 4.9.2023 Nimittämispäätös nro 4866/2023 (diaarinumero 22959/03.04.04.04.03/2021)
Asia
Valtion virkaan nimittämistä koskeva valitus
Asiasanat
Ansiovertailu
Harkintavalta
Nimitysharkinta
Nimitysmenettely
Nimittämismenettely
Nimittämispäätös
Nimityspäätös
Organisaatiouudistus
Tasapuolinen kohtelu
Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa
Virasto oli päättänyt 4.5.2021 (oikeastaan 11.5.2021) tekemällään päätöksellä nimittää B:n, C:n, D:n, E:n, F:n ja G:n asiantuntijan vakituisiin virkoihin.
Nimittämättä jäänyt A valitti päätöksestä ja vaati päätöksen kumoamista. A katsoi perusteluissaan, että virkavalintaan kohdistunut valintaprosessi ja siihen liittyvät haastattelumenetelmät eivät olleet olleet tasavertaisuuden toteutumisen mahdollistavia. A oli työskennellyt kyseisessä virastossa, ja A:n mukaan hänen saamiaan asiakaspalautteita ei ollut huomioitu riittävästi oman osaamisen esille tuomisessa. A oli hakenut viraston 3.3.2021 hakuun avattuun määräaikaiseen viransijaisuuteen, johon hän oli tullut valituksi. Päätös oli julkistettu 15.4.2021, ja virallinen päätös virkasuhteeseen nimittämisestä oli tehty viikkoa myöhemmin. Hakuaika vakituisiin virkoihin oli avattu 10.3.2021. A totesi perusteluissaan, että virasto oli toiminut epäeettisesti ja mahdollisesti virheellisesti julkistaessaan määräaikaiseen virkasuhteeseen kohdistuvan valinnan jo 15.4.2021, vakituiseen virkaan kohdistuneen hakuprosessin ollessa kesken. Näin menetellessään virasto oli luonut olettaman siitä, mikä vakituiseen virkavalintaan kohdistuvan haun tulos tuli olemaan. Tämä toimintapa oli A:n mukaan kyseenalaistanut sen, että A:lla olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus saada hakemansa vakituinen virka.
Hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli ratkaistavana, olivatko nimityksen valmistelussa käytetyt haastattelumenetelmät olleet tasapuolisia ja oliko nimitysmenettely ollut A:n esittämiltä osin muutoin lainmukainen. Hallinto-oikeus toi perusteluissaan esiin viraston esittämän selvityksen, jonka mukaan jokaiselle haastatellulle oli esitetty sekä ryhmä- että yksilöhaastatteluissa samat kysymykset ja haastatteluihin oli varattu ryhmähaastatteluissa kullekin ryhmälle ja yksilöhaastatteluissa kullekin haastatellulle sama aika. Ryhmähaastattelussa jokaisella hakijalla oli ollut myös yhtäläinen mahdollisuus käyttää puheenvuoroja. Hallinto-oikeus katsoi, että asiassa ei näin ollen ollut ilmennyt, että hakijoiden kohtelu olisi haastattelujen toteuttamistavan osalta ollut tasapuolisen kohtelun vastaista. Se, että A oli kokenut ryhmähaastattelussa käytettävissään olleen ajan riittämättömäksi oman osaamisensa esiintuomiseen, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Hallinto-oikeus totesi, ettei päätös ollut perustunut puutteelliseen tai virheelliseen valmisteluun myöskään sillä perusteella, että yksilöhaastattelussa kysymykset olivat kohdistuneet viraston asiantuntijan aiemmista tehtävistä ja niihin liittyvästä osaamisesta poiketen organisaatiouudistusten kautta muuttuneeseen asiantuntijan tehtävänkuvaan. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, että yksilöhaastattelun lopussa haastatelluille oli varattu tilaisuus tuoda omaa osaamistaan esille. Hallinto-oikeus toi perusteluissaan esiin viraston lausunnon, jonka mukaan asiakaspalautteet oli nimitysharkintaa tehtäessä otettu huomioon osana A:n haastattelussa esiin tuomia ansioita. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa ei ollut ilmennyt, että haastattelijat eivät olisi arviota tehdessään ottaneet huomioon myös A:n haastattelussa esittämiä asiakaspalautteita.
Hallinto-oikeus totesi johtopäätöksenä, että asiassa ei ollut ilmennyt, että hakijoita olisi kohdeltu nimitysmenettelyssä epätasapuolisesti tai että virasto olisi valintamenettelystä ja haastattelukysymyksistä päättäessään taikka A:n esittämän asiakaspalautteen merkitystä A:n osaamisen kannalta arvioidessaan käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin se oli tarkoitettu. Hallinto-oikeus totesi, että valituksenalainen päätös ei ollut A:n esittämillä perusteilla lainvastainen. Hallinto-oikeus totesi, ettei valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa ollut merkitystä myöskään sillä, että A oli valintamenettelyn aikana tullut nimitetyksi virastossa aiemmin haettavaksi julistettuun määräaikaiseen virkasuhteeseen.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Lainvoimainen.
Sovelletut oikeusohjeet
Hallinto-oikeus
Suomen perustuslaki 125 § 2 momentti ja perustuslain säätämiseen johtanut hallituksen esitys (HE 1/1998 vp)
Valtion virkamieslaki 6 § 1 momentti, 59 § 1 momentti, 65 § 1 momentti ja hallituksen esitys muun muassa laiksi valtion virkamieslain muuttamisesta (HE 77/2017 vp) sekä hallituksen esityksestä annettu hallintovaliokunnan mietintö (HaVM 8/2018 vp)
Hallintolaki 6 §
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 13 § 1 momentti