Päätös Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 4.9.2023 Palvelussuhteesta johtuva etuus nro 1334/2023 (diaarinumero 417/03.04.04.04.03/2022) 

 

Asia     
Valtion virkamiehen palkkaa koskeva valitus

Asiasanat 
Asian palauttaminen 
Korvausvaatimus
Palkka 
Palkkasaatava 
Palkkaus 
Työaika 
Vapaa-aika
Varallaoloaika 

Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa

A oli oikaisuvaatimuksessaan vaatinut, että virasto oikaisisi hänen palkanmaksuaan varallaolon osalta. Virasto oli 30.11.2021 tekemällään valituksenalaisella päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Päätöksen perusteluissa oli todettu, että viraston varallaoloa ei ollut tuomioistuimen ratkaisulla tai valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksen mukaisessa erimielisyysmenettelyssä vahvistetulla virkaehtosopimuksen tulkinnalla katsottu työajaksi. A:lle oli suoritettu varallaolosta varallaolokorvaus. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät olleet kohtuuttomasti haitanneet A:n vapaa-ajan käyttöä.

A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista. A vaati, että hänen palkanmaksuaan oikaistaisiin siten, että hänen varallaoloaikana tekemänsä työvuorot vankilassa katsottaisiin ajalta 1.1.2018–30.4.2020 varsinaiseksi työajaksi. A vaati, että palkkasaataville maksettaisiin korkolain mukaista viivästyskorkoa saatavien alkuperäisistä eräpäivistä lähtien. 

Hallinto-oikeuden mukaan asiassa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko A:n varallaolo ajanjaksolla 1.1.2018–30.4.2020 luettava työajaksi. Hallinto-oikeus toi perusteluissaan esiin A:n valituskirjelmässä toteamat seikat. Valituskirjelmästä ilmeni, että ajanjaksolla 1.1.2018–30.4.2020 vankilassa vartiointia oli suoritettu jaksotyössä kahdessa vuorossa työvuorokierron mukaan kolmen vuorokauden ajan yhtäjaksoisesti siten, että toisen vartijan suorittaessa varsinaista vankeinhoitotyötä toinen vartija oli päivystänyt lepovuorossa taustalla työnantajan siihen erikseen osoittamassa tilassa. Lepovuorossa ollut vartija ei ollut saanut työnantajan määräyksestä johtuen poistua vankilan alueelta, ja hänen oli tullut tilanteen niin vaatiessa olla valmis osallistumaan varsinaiseen vankeinhoitotyöhön heti ilman aiheetonta viivästystä. Varallaolo oli toistunut jokaisessa työvuorolistassa. 

Virasto ei ollut lausunnossaan tai lisäselvityksessään kiistänyt edellä mainittuja A:n esittämiä seikkoja varallaolon järjestämistavasta. Viraston lisäselvityksessä oli todettu, että A:n kanssa oli sovittu varallaolosta sen mukaisesti, mitä viraston virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta laaditun tarkentavan virkaehtosopimuksen 10 §:ssä oli avolaitoksen vartijoiden varallaolosta määrätty. Kyseisen sopimuskohdan mukaan varallaoloajaksi luettiin virkamiehelle määrätty aika, jolloin hänen oli oltava varsinaisen työaikansa ulkopuolella työnantajan määräämässä paikassa avolaitoksen alueella niin, että hänet voitiin tarvittaessa kutsua työhön.

Hallinto-oikeus katsoi, että A:n varallaolo, jonka aikana A ei ollut voinut vapaasti poistua työnantajan määräämästä paikasta avolaitoksen alueelta ja oli ollut velvollinen tarvittaessa osallistumaan varsinaiseen vankeinhoitotyöhön heti ilman aiheetonta viivästystä, oli ollut järjestetty siten, että siihen käytettyä aikaa oli kokonaisuudessaan pidettävä työaikadirektiivissä tarkoitettuna työaikana. Niin ikään hallinto-oikeus katsoi, että järjestelyssä oli ollut kysymys Suomen työaikalainsäädännössä tarkoitettua varallaoloa sitovammasta järjestelystä, minkä vuoksi varallaoloksi katsottu aika tuli myös Suomen työaikalainsäädännön perusteella lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Lisäksi hallinto-oikeus totesi, että työaikadirektiivin 2 artikla kuuluu säännöksiin, joista jäsenvaltioiden ei ole sallittua poiketa. Jäsenvaltiot eivät voi säilyttää eivätkä hyväksyä vähemmän rajoittavaa työajan käsitteen määritelmää kuin mainitussa artiklassa on säädetty. Näin ollen viraston virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta laaditun tarkentavan virkaehtosopimuksen avolaitoksen vartijoiden varallaoloa koskeva 10 §:n määräys, jossa oli määritelty varallaoloajaksi aika, joka työaikadirektiivin 2 artiklan 1 kohdan ja sitä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tuli lukea työajaksi, väistyi. 

Hallinto-oikeus totesi johtopäätöksenä, että A:n varallaolo ajanjaksolla 1.1.2018–30.4.2020 oli kokonaisuudessaan luettava työajaksi ja velvoitti viraston maksamaan A:lle palkkasaatavia kyseisenä ajankohtana voimassa olleen virkaehtosopimuksen mukaisesti korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen saatavien alkuperäisistä eräpäivistä lukien. 

Hallinto-oikeus palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi saatavien maksamista varten.

Lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallinto-oikeus

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 2 artikla 1 ja 2 kohta
Työaikalaki (605/1996) 4 § 1 momentti, 5 § 1 momentti 
Työaikalaki (872/2019) 3 § 1 momentti, 4 § 1 momentti
Korkolaki 4 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 13 § 1 momentti, 63 a §
Rikosseuraamuslaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta laadittu tarkentava virkaehtosopimus 10 §
Hallituksen esityksen työaikalaiksi (HE 34/1996 vp) 4 §:ää koskevat yksityiskohtaiset perustelut
Hallituksen esityksen työaikalaiksi (HE 158/2018 vp) 3 §:ää koskevat yksityiskohtaiset perustelut
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu 3.10.2000 asiassa C-303/98 (Simap-tapaus) 52 kohta
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu 9.9.2003 asiassa C-151/02 (Jaeger-tapaus) 71 kohta
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu 1.12.2005 asiassa C-14/04 (Dellas ym. -tapaus) 46 kohta
Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 21.2.2018 asiassa C-518/15 (Matzak-tapaus) 34 ja 47 kohdat