Lyhennelmä
Pääesikunta on 23.6.2003 tekemällään päätöksellä irtisanonut A:n toimistosihteerin virasta valtion virkamieslain 27 §:n nojalla taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla.
Puolustusvoimat on 31.5.2002 tekemällään päätöksellä lakkauttanut X Asevarikon 31.12.2002. Koska A:ta ei ole voitu valtion virkamieslain 27 §:n edellyttämällä tavalla uudelleen sijoittaa puolustusvoimissa toisiin tehtäviin on virkasuhde jouduttu lopettamaan. Pääesikunnan mukaan lakkautuksen yhteydessä joitakin varikon toiminnoista siirrettiin ja keskitettiin puolustusvoimien muihin varikoihin. Näissä toiminnoissa olleille henkilöille annettiin mahdollisuus siirtyä tehtäviensä mukana. Puolustusvoimissa suoritettujen rakennemuutosten yhteydessä on suunniteltu muun muassa sellainen tukimuoto, että ne rakennemuutoksen johdosta irtisanottavat henkilöt, jotka saavuttavat säädetyn eroamisiän kahden vuoden kuluessa, sijoitetaan ylivahvuudeksi puolustusvoimien henkilöstökokoonpanoon eläkkeellesiirtymisajankohtaan asti.
A:n käsityksen mukaan mieshenkilö, joka olisi tullut sijoittaa edellä mainituin tavoin ylivahvuudeksi, oli kohdennettu Y Asevarikkoon. A katsoi, että mikäli olisi menetelty edellä selostetun tukimuodon edellyttämällä tavalla, olisi A:lle tullut tarjota tämä työpaikka. A katsoi, ettei irtisanominen ollut tämän tapahtuman johdosta toteutunut tasa-arvon mukaisesti. Virkamieslautakunnan käsityksen mukaan tehtäviensä mukana toiselle asevarikolle siirretty mieshenkilö ei kuulunut niiden irtisanottavien joukkoon, joita edellä selostettu tukitoimi, puolustusvoimien ylivahvuudeksi sijoittaminen, oli tarkoitus koskea. Tämän vuoksi A:n irtisanomista ei voitu pitää A:n esittämin tavoin yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena.
Irtisanomispäätöksen perustelujen mukaan A:ta ei ollut voitu myöskään uudelleen sijoittaa valtion virkamieslain 27 §:n edellyttämällä tavalla puolustusvoimissa toisiin tehtäviin. Näin ollen, ja kun X Asevarikko kiistatta lakkautettiin, Pääesikunta on voinut irtisanoa A:n virkasuhteen päättymään 1.1.2004 alkaen.
Oikaisuvaatimus hylättiin.
Valtion_virkamiesL_27_§