Budjettipäällikkö Mika Niemelä:
Finanssipolitiikan säännöistä luopuminen kasvatti valtion menoja

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti koronapandemian aikana ja sen jälkeen tehdyistä valtion budjetin menolisäyksistä sisältää osuvia havaintoja ja johtopäätöksiä, kirjoittaa budjettipäällikkö Mika Niemelä.

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti koronapandemian aikana ja sen jälkeen tehdyistä valtion budjetin menolisäyksistä on herättänyt paljon keskustelua.  

Raportin havainnot ja johtopäätökset ovat osuvia. Valtion menot kasvoivat kriisivuosina todella voimakkaasti. Finanssipoliittisista säännöistä luopuminen johti menojen voimakkaaseen kasvuun myös muissa kuin pandemiaan liittyvissä menoissa.  

Yksi merkittävä menotasoa nostanut tekijä oli Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Sodan seurauksena inflaatio kiihtyi, mikä nosti valtion budjetin menotasoa. Hyökkäyssodan alkamisen jälkeen hallitus teki myös erilaisia tuki- ja lisätoimia, joita finanssipoliittiset säännöt eivät myöskään rajoittaneet. Näitä olivat hallituksen panostukset maanpuolustukseen ja rajaturvallisuuteen, huoltovarmuuteen, energiaomavaraisuuteen, kyberturvallisuuteen, vihreän siirtymän vauhdittamiseen ja varautuminen Ukrainasta sotaa pakenevien ihmisten vastaanottamiseen. Kun finanssipoliittiset säännöt oli syrjäytetty, hallituksen ei ollut tarvetta pohtia uudelleenkohdennuksia. Siten kaikki nämä uudet toimet tulivat aiemmin päätetyn budjetin menotason päälle.  

Julkinen keskustelu on keskittynyt tulkintoihin menojen kasvusta pääministeri Marinin hallituskaudella. On eri asia puhua siitä, kuinka paljon menot kasvoivat vaalikaudella kuin siitä, kuinka paljon hallitus päätöksillään kasvatti pysyvästi menotasoa.  

Raportin havainto on, että menotason pysyvää kasvua selittävät valtaosin lisäykset, joita budjettiin tuli sen jälkeen, kun finanssipoliittisista säännöistä luovuttiin. Raportin arvio on, että pysyvästi taso olisi noussut 3,9 prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen.  

Lukijalle voi syntyä käsitys, että säännöstä luopumisen seurauksena menotaso olisi hallituksen tekemin menopäätöksin kasvanut pysyvästi 3,9 prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen. Näin ei ole, eivätkä raportin laatijatkaan ole tätä tarkoittaneet. Esitetty 3,9 prosentin menotason lisäys suhteessa bruttokansantuotteeseen on kokonaisuus, johon sisältyy myös automaattista menojen kasvua.  

Myös silloin, kun lasketaan yhteen viime hallituskaudella tehtyjä yksittäisiä menopäätöksiä, joudutaan tekemään tulokseen vaikuttavia oletuksia. Näitä ovat muun muassa se, kuinka pitkältä ajanjaksolta tarkastelua tehdään ja kuinka paljon menolisäyksistä on määräaikaisia ja kuinka paljon pysyviä.  

Pääministeri Marinin kaudella tehtiin päätöksiä, joista osa kasvatti budjetin menoja pysyvästi ja osa määräaikaisesti. Raportissa viimeinen tarkasteluvuosi on vuosi 2024, jolloin budjetin menotasoon vaikuttivat osin vielä määräaikaiset lisäykset, kuten EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen menot.  

Jos tarkastelemme esimerkiksi vuotta 2026, on Marinin hallituksen tekemien pysyvien lisäysten määrä noin 1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tätä lukua ei kuitenkaan pidä verrata menotason kokonaiskasvuun.  

Erilaisista tarkastelukulmista ja erilaisin oletuksin johdettuja lukuja ei voi suoraan verrata keskenään. Olennaista on, mitä päätöksentekijät ja me virkakuntana voimme oppia raportista.  

Kriisioloissa on suuri tarve reagoida nopeasti ja päättää lisätä valtion menoja, vaikka näkymät kriisin laajuuteen ovat etenkin alkuvaiheessa sumeat. Miten tässä tilanteessa finanssipoliittisilla säännöillä ja julkisen talouden ohjauksella voidaan mahdollistaa tukitoimet, mutta varmistaa samalla, että paluu kestävään finanssipolitiikan harjoittamiseen varmistetaan kriisin jälkeen.  

Riippumatta siitä, onko menojen kasvu ollut päätösperäistä tai automaattista, Suomen julkisen talouden tila on heikentynyt jo pidemmän aikaa ja toimia julkisen talouden vakauttamiseksi tarvitaan rutkasti myös seuraavilla hallituskausilla. 

Mika Niemelä
Budjettipäällikkö