Valtiovarainministeriö, Maanmittauslaitos ja Verohallinto tiedottavat
Kiinteistöverotuksen arvostamismenetelmät uudistuvat vuonna 2020
Kiinteistöverotusta varten kehitetään uusi maapohjan arvostamisjärjestelmä, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020. Uudistus parantaa kiinteistöverotuksen oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä.
Valtiovarainministeriön teettämien asiantuntijaselvitysten mukaan maapohjien kiinteistöverotuksen arvostamisjärjestelmä on uudistettava, koska rakennusten ja maapohjien verotusarvot ovat yleisesti jääneet jälkeen kustannus- ja hintakehityksestä. Maapohjien kauppahinnat ovat eriytyneet alueellisesti, mikä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon verotusarvostuksessa.
”Uusi arvostamisjärjestelmä parantaa kiinteistöverotuksen oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä. Päämääränä ei ole korottaa tai keventää verotusta, vaikkakin verotusarvot voivat joillain alueilla nousta ja joillain laskea”, kertoo finanssineuvos Elina Pylkkänen valtiovarainministeriöstä.
Hankeen on asettanut valtiovarainministeriö, ja uuden maapohjan arvostamisjärjestelmän tuottaa Maanmittauslaitos. Verohallinto soveltaa jatkossa uutta arvostamisjärjestelmää kiinteistöverotuksessa. Lisäksi hankkeeseen osallistuu Kuntaliitto.
Kansalaisille palvelu hinta-alueiden tarkasteluun
Koko maahan määritellään uudet hinta-alueet, joista johdetaan kiinteistöjen maapohjien verotusarvot. Maapohjien hinta-alueet muodostetaan uudenlaisella menetelmällä, jossa hyödynnetään kauppahinta-, kiinteistö-, maasto- sekä rakennus- ja huoneistorekisteritietoja.
Samalla luodaan palvelu, jossa kansalaiset voivat itse tarkastella maanhinta-alueita. Myös hinta-alueiden määräytymisperusteiden yksityiskohtainen kuvaus tulee avoimesti kaikkien nähtäville ja todennettavaksi.
Uusi arvostamisjärjestelmä valmistuu vuoden 2019 aikana. Uutta arvostusjärjestelmää sovelletaan ensimmäistä kertaa vuoden 2020 kiinteistöverotuksessa.
Myös rakennusten arvostamisjärjestelmä on tarkoitus uudistaa. Tästä perustetaan myöhemmin erillinen hanke.
Kiinteistöverouudistus valtiovarainministeriön verkkosivuilla
Lisätietoja:
Finanssineuvos Elina Pylkkänen, puh. 0295 530254, elina.pylkkanen(at)vm.fi
Yli-insinööri Ari Tella, puh. 040 554 3036, ari.tella(at)maanmittauslaitos.fi