Valtiosihteeri kansliapäällikkönä Martti Hetemäki:
Talouspolitiikan heikoin lenkki

Valtiovarainministeriö 15.2.2017 16.18
Kolumni
Talouspolitiikan heikoin lenkki

Talouspolitiikka on kokonaisuus, joka on helposti yhtä hyvä tai huono kuin sen heikoin lenkki.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Henri Keränen analysoi blogissaan hyvin julkisen talouden kestävyyden turvaavaa työllisyysastetta. Hän myös korjaa tarkasteluani, mikä ei kuitenkaan muuta sen keskeistä tulemaa.

Huoltosuhteen nousu edellyttää nousevaa työllisyysastetta. Keränen päättää tarkastelunsa osuvasti: 

"Vaadittava muutos on iso. Ennen talouskriisiä vuonna 2008 Suomen työllisyysaste oli 71 prosenttia ja ennen 1990-luvun lamaa 74 prosenttia. Huoltosuhteen heiketessä tarvitsisimme jatkossa näitäkin lukuja korkeamman työllisyysasteen. Jos vaadittavaan työllisyysasteeseen ei ylletä, niin pitkällä aikavälillä julkisen talouden tasapaino edellyttää verojen korotuksia ja/tai menoleikkauksia. Näistä korkeampi työllisyysaste on selkeästi tavoiteltavampi vaihtoehto."

Tekstin lopussa olevassa liitteessä esitän arvion vaadittavasta työllisyysasteesta. Se nousee väestön ikääntyessä noin 79 prosenttiin vuonna 2030.  Sekään ei välttämättä taita julkista velkaantumista. Jos velan korko nousee esimerkiksi 6 prosenttiin ja talous kasvaa prosentin vauhtia, on työllisyysasteen noustava vielä selvästi enemmän (liitteen dia 29).

Kaksi vaihtoehtoa työllisyyshaasteen edessä

Työllisyysasteen nousu nykyisestä noin 69 prosentista noin 79 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä vaatii työllisyyden kasvua noin 350 000 henkilöllä. Tähän haasteeseen voimme vastata pelkistäen kahdella eri tavalla.

Voimme heittää pyyhkeen kehään ja väittää, ettei työtä riitä kaikille. Tässä vaihtoehdossa työttömien ei enää tarvitsisi hakea töitä etuuksien saamiseksi. Monet olisivat perus- tai osallisuustulon varassa.

Matalan työllisyysasteen vaihtoehto edellyttää verojen korotuksia ja/tai menoleikkauksia, kuten Keränen toteaa. Jos veroasteen nostovara on pieni jo matalan työllisyyden takia, on menoleikkausten tarve iso.  

Jos palvelut ja eläkkeet ovat prioriteetti, kohdistuvat leikkaukset tällöin lähinnä työikäisten etuuksiin.  

Toinen vaihtoehto on tarttua härkää sarvista ja viedä läpi uudistukset, jotka nostavat työllisyysasteen ensin hallituksen tavoittelemaan 72 prosenttiin ja sen jälkeen muiden Pohjoismaiden tasolle.

Vuoden alussa tuli voimaan lakimuutos, jonka nojalla työtön saa neuvontaa kolmen kuukauden välein. Muun muassa Uudenmaan TE-toimisto on alkanut toteuttamaan uudistusta ilmeisen tehokkaasti.  

Työnhakua ja työvoimapalvelujen käyttöä lisää lokakuusta alkaen myös työttömyysturvan aktiivimalli. Uudistus parantaa hieman keskimääräistä työttömyysturvan tasoa työttömyyden kolmena ensimmäisen kuukautena, mutta se kannustaa hakemaan töitä ja käyttämään työvoimapalveluja koko työttömyyden ajan.  

Työn murros vaikeuttaa jatkossa työllisyysasteen nostoa. Työttömyyttä ovat kuitenkin toistaiseksi nostaneet ilmeisesti muut tekijät kuin esimerkiksi teknologian kehitys ja automaatio.

2000-luvulla 25–40-vuotiaiden työllisyysasteet ovat laskeneet ja yli 50-vuotiaiden nousseet (diat 12 -13). Tämä ei johtune siitä, että teknologian kehitys olisi tukenut etenkin vanhimpien ikäryhmien työllisyyttä.

2010-luvulla alkaneet työttömyysjaksot ovat vähentyneet, mutta työttömyyden kesto on noussut niin, että työttömyys on kasvanut (diat 23-24). Työttömyys on siis kohdistunut harvempiin, mutta se on pitkittynyt.

Pahimmat kannustinloukut isoissa kaupungeissa

Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun seutukuntien työttömyyden nousu 2010-luvulla on ollut 63 prosenttia koko maan työttömyyden noususta, vaikka myös niiden avoimet työpaikat ovat lisääntyneet (diat 18-22). Työttömät ja avoimet työpaikat ovatkin aiempaa enemmän samoilla paikkakunnilla.

Pahimmat kannustinloukut ovat korkeiden vuokrien kaupungeissa, kun työttömien kohonneet vuokrat korvataan usein kokonaan tuilla. Niiden purku koko maata koskevilla uudistuksilla olisi tehotonta.

Loukkujen vaikutuksia vähentää velvoite ottaa vastaan työtä ja aktiivitoimia. Kieltäytymisestä seuraa karenssi tai toimeentulotuen alenema. Näiden sääntöjen pitää toimia myös suurissa kaupungeissa.  

Sanktiot ovat yleisiä, kun henkilö eroaa työstä. Mutta myös työstä tai aktiivitoimesta kieltäytymistä on sanktioitava, muuten velvoittavuus ei ole uskottavaa. Sanktiot vähenevät, kun uskottavuus on saavutettu.

Palkkatuki lievittää kannustinloukkuja, kun se nostaa palkkaa tasolle, jolla työ kannattaa paremmin. Ruotsin kokemusten perusteella palkkatuet eivät välttämättä vääristä kilpailua. Niiden pitää kuitenkin olla määräaikaisia ja kohdistua henkilöihin, joiden tuottavuus on aluksi liian matala työvoimakustannuksiin nähden.

Suuret kaupungit eivät ole olleet dynaamisia talouskasvun moottoreita. Olisi onnetonta, jos talouden elpyminen tukahtuisi tai jäisi lyhytaikaiseksi sen takia, etteivät työpaikat täyty siellä, missä työtä on tarjolla.

Hallitus ja työmarkkinaosapuolet tekivät vaikean päätöksen kilpailukykysopimuksesta. Hallitus on tukenut kasvua rakentamisen, investointien ja viennin suurilla takauksilla ja ostovoimaa tukevin verokevennyksin. Kasvua kuitenkin jarruttaa työvoiman saatavuus samalla, kun laaja työttömyys on noin 450 000 henkilöä.

Talouspolitiikka on kokonaisuus, joka on helposti yhtä hyvä tai huono kuin sen heikoin lenkki. Nyt tuo heikoin lenkki on työmarkkinoiden toimivuus suurten kaupunkien alueella.

Korkean työttömyyden ja ison julkisen velan takia Suomen haavoittuvuus maailmantalouden häiriöille ja koron nousulle on suuri. Paras turva niitä vastaan on hoitaa omat asiamme kuntoon hyvän sään aikana.  

Hyvinvoinnin rahoitus seisoo tai kaatuu työllisyyden mukana. Muut Pohjoismaat ovat osoittaneet, että työn laittaminen etusijalle toimii. Mitä hitaammin työllisyys paranee, sitä suuremmat ovat Suomen riskit.

Talouspolitiikka