Valtiovarainministeri Urpilainen: Kasvua luovista aloista
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan luovilla aloilla on hyvät mahdollisuudet työllistäjänä tulevaisuudessa. Urpilainen ehdottaakin, että valtion tuen hakeminen sisällön tuottamiseksi tehtäisiin entistä helpommaksi. Urpilainen avasi tänään elokuvavuoden 2013 Elokuvasäätiön juhlassa.
- Olemme tällä hetkellä Suomessa sekä koko Euroopassa vaikeassa taloustilanteessa. On pystyttävä luomaan uusia työpaikkoja, jotta Suomi pärjää. Uskon, että luovilla aloilla on mahdollisuus olla mukana synnyttämässä Suomen seuraavaa menestystarinaa. Luovien alojen kasvu on ollut 2000-luvulla varsin kovaa. Työvoimavaltaisuutta kuvaa, että yksi kotimainen elokuva työllistää yleensä vähintään 50, jopa 300 henkilöä, Urpilainen totesi.
Urpilainen piti tärkeänä luovien alojen laajaa rahoituspohjaa, jossa Yleisradiolla on erityinen rooli.
- Olisi perusteltua, että aikana, jolloin joudumme hakemaan säästöjä kaikilta hallinnonaloilta, katsoisimme laajasti, miten voisimme tukea suomalaista elokuvatuotantoa. YLE:n rahoitusjärjestelmä on vastikään uudistettu ja yhtiön rahoitus tulee myös tulevina vuosina nousemaan vaikeista talousajoista huolimatta. Pitäisinkin sopivana, että YLE ottaisi enemmän vastuuta kotimaisen tuotannon – myös elokuvatuotannon - rahoituksesta, Urpilainen sanoi.
Urpilainen piti perusteltuna myös valtion kohdennetumpaa tukea luoville aloille.
- Työ- ja elinkeinoministeriössä on käynnistetty julkisten rahoitusinstrumenttien tarkastelu siitä näkökulmasta, miten luovat alat voisivat hyötyä niistä paremmin. Samalla selvitetään, onko instrumenteissa puutteita luovien alojen näkökulmasta. Instrumentteja ovat esimerkiksi Tekesin ja Finnveran tuet ja lainat sekä TEM:n kansainvälistymistuki. Selvitys valmistuu kesään mennessä. Sen jälkeen on aika tehdä päätöksiä. Selvää on, että tukea sisältöjen tuottamiseen olisi oltava helpommin saatavilla, Urpilainen linjasi.
Lisätietoja: Erityisavustaja Ilmari Nalbantoglu, puh. 050 574 1112