Komissio ehdottaa kattavampaa valvontaa Euroopan unioniin saapuville tai sieltä poistuville käteisvaroille
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle tiedoksi komission 21.12.2016 antaman ehdotuksen EU:n uudeksi asetukseksi unioniin saapuvien tai sieltä poistuvien käteisvarojen valvonnasta ja nykyisen asetuksen kumoamisesta. Tavoitteena on tehostaa rahanpesua ja terrorismin rahoituksen ehkäisyä.
Nykyisessä asetuksessa säädetään, että unioniin saapuvan tai sieltä poistuvan luonnollisen henkilön tulee ilmoittaa paikallisille tulliviranomaisille, jos hän kuljettaa mukanaan vähintään 10 000 euroa käteisvaroja, mukaan lukien asetuksessa tarkoitetut siirtokelpoiset haltijamaksuvälineet ja haltijakohtaiset maksuvälineet.
Ilmoittamisvelvollisuuden ansiosta voidaan havaita unionin ulkorajan yli kuljetettavia rahanpesuun tai muuhun rikolliseen toimintaan liittyviä varoja.
Nykyinen asetus korvattaisiin uudella, joka seuraisi pääpiirteittäin nykyistä asetusta. Henkilöillä olisi jatkossakin velvollisuus tehdä ilmoitus, jos he kuljettavat mukanaan vähintään 10 000 euroa käteisvaroja. Samoin toimivaltaisilla viranomaisilla säilyisi oikeus tehdä tarkastuksia.
Ilmoitusvelvollisuuden kattamina käteisvaroina pidettäisiin myös arvometalleja, joiden kultapitoisuus on vähintään 99,5 % ja kultakolikoita, joiden kultapitoisuus on vähintään 90 %.
Komissiolle siirrettäisiin valta antaa ilmoitusta edellyttävien käteisvarojen käsitteen sisällöstä delegoituja säännöksiä, jos uudenlaisia varojen kuljettamiskeinoja tulee käyttöön.
Komission tarkoituksena olisi sisällyttää ainakin ennalta maksetut ladattavat kortit asetuksessa tarkoitettuihin käteisvaroihin. Lisäksi posti- ja rahtikuljetuksina sekä kuriirilähetyksinä kulkevat käteisvarat kuuluisivat jatkossa asetuksen piiriin siten, että niihin sisältyvistä käteisvaroista tulisi antaa ilmoitus vaadittaessa.
Ilmoitusten kautta saatuja henkilötietoja säilytettäisiin 5 vuoden ajan. Toimivaltaisten viranomaisten ja jäsenmaiden välistä tietojenvaihtoa pyritään parantamaan.
Euroopan unionissa tehdään vuosittain noin 100 000 käteisrahailmoitusta kuljetuksista joiden yhteisarvo nousee noin 60–70 miljardiin euroon. Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti EU:n ulkorajan yli kuljetettavan käteisrahan valvonnan kehittämiseen.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Max Jansson, puh. 02955 30569, max.jansson(at)vm.fi
Ylitarkastaja Jaana Vehmaskoski, puh. 02955 30267, jaana.vehmaskoski(at)vm.fi