Päätös Hämeenlinnan hallinto-oikeus 19.1.2021 Palkkaus nro 21/0005/2 (Dnro 01541/19/1402)

 

Asia    

Valitus valtion virkamiehen palkkausta koskevassa asiassa

Asiasanat

Korvausvaatimus
Palkkaus
Palkkasaatava
Työaika
Varallaoloaika

Asian tausta ja käsittely hallinto-oikeudessa 

A oli tehnyt virastolle vaatimuksen palkanmaksunsa oikaisemiseksi kolmen vuoden ajalta. A:n mukaan hänen virassaan suorittamansa varallaoloaika kuului kokonaisuudessaan hänen työaikaansa, ja siten virasto oli velvollinen suorittamaan hänelle maksamatta olevia ylityökorvauksia, yli-työ- ja iltatyölisiä sekä lauantaityö- ja sunnuntaityökorvauksia.

Virasto oli hylännyt oikaisuvaatimuksen. Sen mukaan A:n suorittama varallaoloaika ei ollut työaikaa vaan varallaoloaikaa, josta A:lle oli suoritettu viraston virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta laaditun tarkentavan virkaehtosopimuksen mukainen varallaolokorvaus. 

A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien sen kumoamista sekä asiassa vahvistettavan, että hänen virkansa varallaoloaika oli täyteen palkkaan oikeuttavaa työaikaa. Virasto oli velvoitettava suorittamaan A:lle valituskirjelmässä yksilöidyt palkkasaatavat korkoineen. 

Valituksensa perusteluissa A esitti, että varallaoloaika oli täyteen palkkaan oikeuttavaa aikaa, koska A:n oli oltava varallaoloaikana läsnä työpaikalla. A:n mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisukäytännön perusteella työaikalain 40 §:n mukainen mahdollisuus poiketa valtakunnallisella virkaehtosopimuksella työaikalain 4 §:n työaikaa koskevista säännöksistä oli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) vastainen. EUT oli A:n mukaan lausunut työaikadirektiivin 2 artiklaan sisältyvien työ- ja lepoajan käsitteiden olevan yhteisön oikeuden käsitteitä, minkä vuoksi jäsenvaltiot eivät voineet yksipuolisesti määritellä niiden soveltamisalaa. A viittasi EUT:n ratkaisuihin, joissa työntekijöiden päivystystyö oli luettu kokonaisuudessaan työaikadirektiivissä tarkoitettuun työaikaan silloin, kun työntekijöiden oli oltava läsnä työpaikalla. Lisäksi A viittasi korkeimman oikeuden antamiin ratkaisuihin, joista ilmenevä lähtökohta hänen mukaansa oli varallaoloajan lukeminen työajaksi silloin, kun työntekijä oli tosiasiallisesti ollut samalla tavalla sidottu työhönsä kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan.

Virasto oli vaatinut hallinto-oikeutta pyytämään työtuomioistuimelta lausunnon tarkentavan virka-ehtosopimuksen tulkinnasta, pätevyydestä ja siitä, johtiko sen määräyksen soveltaminen käsillä olleessa asiassa pakottavan lainsäädännön vastaiseen lopputulokseen. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, voi tuomioistuin, milloin katsoo sen tarpeelliseksi tai asianosainen sitä vaatii, pyytää asiasta tältä osin lausunnon työtuomioistuimelta. Hallinto-oikeus piti kuitenkin lausunnon pyytämistä tarpeettomana ottaen huomioon päätöksensä perustelut sekä sen, ettei asia koskenut erimielisyyttä tarkentavan virkaehtosopimuksen tulkinnasta. Siten hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen työtuomioistuimen lausunnon pyytämisestä.

Asiassa oli riidatonta, että A:n varallaoloaikaa oli pidettävä työaikadirektiivin 2 artiklan määritelmän mukaisena työaikana. Hallinto-oikeuden mukaan lähtökohtana arvioinnissa voitiin myös asiassa esitetyn oikeuskäytännön perusteella pitää sitä, että A:n varallaoloajassa oli ollut kyse työaikadirektiivin tarkoittamasta työajasta. Siten asiassa hallinto-oikeuden ratkaistavana oli, oliko A:lle työaikadirektiivin mukainen työajan käsite huomioon ottaen voitu maksaa varallaoloksi nimitetystä työsuorituksesta muunlainen korvaus kuin varsinaiselta työajalta oli sovittu maksettavaksi. Hallinto-oikeus totesi, ettei työaikadirektiivissä säädetty siitä, millä perusteilla työntekijälle tai virkamiehelle maksetaan palkkaa erilaisilta työntekoon liittyviltä ajoilta. Myöskään EUT:n oikeuskäytännön perusteella työaikadirektiivin ei voitu katsoa olevan esteenä sille, että varallaolojaksolta maksettava korvaus määräytyi muilla perusteilla kuin sillä, oliko jakso direktiivin perusteella määriteltävä työ- vai lepoajaksi.

Hallinto-oikeuden mukaan valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 1 momentista seuraa, että palvelus-suhteen ehdoista on palkkaus mukaan lukien voimassa, mitä niistä virkaehtosopimuksilla on määrätty. Työaikalain 40 §:n 1 momentista puolestaan seuraa, että työaikalain 4 ja 5 §:ssä säädetystä voidaan sopia toisin valtakunnallisella virkaehtosopimuksella. Siten virkaehtosopimuksella on voitu sopia myös työaikalain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetusta, 5 §:n 1 momentissa määritellyn varallaolon ajalta maksettavan korvauksen määräytymisen perusteista. Hallinto-oikeuden mukaan tarkentavan virkaehtosopimuksen varallaoloa koskevia määräyksiä oli siten voitu soveltaa A:n virkasuhteessa. A:lla ei ollut oikeutta vaatimaansa palkkaan lisineen, joten virasto oli voinut hylätä palkanmaksua koskeneen oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. 

Valituksessaan A oli vaatinut, että virasto oli velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa sekä asian selvittämisestä hänelle aiheutuneet asianosaiskulut viivästyskorkoineen. Virasto oli niin ikään lausunnossaan vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan viraston oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Hallinto-oikeus hylkäsi osapuolten vaatimukset hallintolain 64 §:n 1 momentin nojalla, jonka mukaan hallintoasiassa kukin vastaa omista kuluistaan. Hallinto-oikeuden mukaan A:n vaatimus asianosaiskulujen korvaamisesta oli lakiin perustumaton siltä osin kuin se mahdollisesti koski asian käsittelystä virastossa aiheutuneita kuluja. Lisäksi A:n valituksen hylkääminen merkitsi, ettei virastolle määrätty korvattavaksi myöskään oikeudenkäyntikuluja. Viraston vaatimus tuli puolestaan hylätä, koska A:n esittämää vaatimusta ei voitu pitää ilmeisen perusteettomana.

Lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallintolaki 64 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 74 §
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §
Työaikalaki (605/1996) 1 §
Työaikalaki (605/1996) 4 § 1 momentti
Työaikalaki (605/1996) 5 § 1 ja 2 momentti
Työaikalaki (605/1996) 40 § 1 momentti
Valtion virkaehtosopimuslaki 5 § 1 ja 6 momentti
Valtion virkamieslaki 2 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 57 §

Rikosseuraamuslaitoksen virkamiesten palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehty tarkentava virkaehtosopimus 10 §

Tietyistä työajan järjestämisen seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 1 artikla 1 kohta, 2 artikla

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu 11.1.2007 asiassa C-437/05 (Jan Vorel v. Nemocnice Český Krumlov)

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 4.3.2011 asiassa C-258/10 (Nicuşor Grigore v. Regia Naţională a Pădurilor Romsilva – Direcţia Silvică Bucureşti)

Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu 21.2.2018 asiassa C-518/15 (Ville de Nivelles v. Rudy Matzak) kohdat 49 ja 50