Hyppää sisältöön
Media

Päätös Korkein hallinto-oikeus 12.2.2021 Virantoimituksesta pidättäminen H275/2021 (Dnro 20697/03.04.04.04.03/2020)

 

Asia

Virantoimituksesta pidättämistä koskeva valitus

Asiasanat

Korvausvaatimus
Käyttäytymisvelvollisuus
Poliisi
Rikosepäily
Rikossyyte
Virantoimituksesta pidättäminen
Virkavelvollisuuden rikkominen
Yhdenvertainen kohtelu

Hallinto-oikeus

Poliisilaitos oli pidättänyt 7.5.2018 tekemällään päätöksellä rikosylitarkastaja A:n virantoimituksesta valtion virkamieslain 40 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla esitutkinnan ja mahdollisen rikossyytteen käsittelyn ajaksi toistaiseksi ja kunnes toisin määrätään. Samalla A:lta pidätettiin virantoimituksesta pidättämisen ajalta valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 53 §:n 2 momentin nojalla puolet palkkauksesta. Poliisilaitos jatkoi päätöksellään 20.12.2018 A:n virantoimituksesta pidättämistä uusien aiemmassa päätöksessä esitetyt perusteet.

Perusteena virantoimituksesta pidättämiselle olivat A:han kohdistuneet rikosepäilyt virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisesta käynnissä olevassa esitutkinnassa. A:n oli syytä epäillä tahallaan palvelussuhteensa aikana oikeudettomasti paljastaneen toimittajille sekä käyttäneen omaksi tai toisen hyödyksi taikka toisen vahingoksi tietoja esitutkintapöytäkirjasta ja siihen liittyvästä esitutkinta-aineistosta, jotka olivat viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 ja 26 kohtien mukaan salassa pidettäviä. Poliisilaitos katsoi, että asiassa suoritettavilla tutkimuksilla ja mahdollisella oikeuskäsittelyllä saattoi olla vaikutusta A:n edellytyksiin hoitaa tehtäviään poliisin päällystössä ja rikoskomisariona Rikostutkintayksikössä. Sittemmin Helsingin käräjäoikeus hylkäsi keväällä 2019 annetussa tuomiossaan A:han kohdistunet syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta, minkä jälkeen myös poliisilaitos kumosi päätöksellään 13.8.2019 A:n virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen mainitusta päivämäärästä lukien. 

A valitti hallinto-oikeuteen poliisilaitoksen päätöksestä jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä ja vaati, että poliisilaitos velvoitettaisiin suorittamaan A:lle takautuvasti häneltä pidätetty palkanosa laillisine korkoineen, vahingonkorvausta sekä oikeudenkäyntikuluja noin 2 400 euroa. A kiisti valituksessa syyllistyneensä tutkinnan kohteena olevaan virkasalaisuuden rikkomiseen paljastamalla toimittajalle tietoja kesken olleesta esitutkinnasta tai virkavelvollisuuden rikkomiseen jättämällä perimättä kopiomaksuja luovutetuista kopioista. A katsoi, ettei aiheettomilla rikosepäilyillä voinut olla vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa tehtäväänsä. Valituksessaan A myös esitti, ettei poliisilaitoksella ollut aiemmin samanlaisissa tilanteissa ryhdytty virantoimituksesta pidättämiseen poliisimiehen oltua rikoksesta epäiltynä, vaikka nämä olivat A:ta korkeammassa asemassa. Toiminta A:n asiassa poikkesi merkittävästi poliisilaitoksen ja sisäministeriön aiemmin noudattamasta johdonmukaisesta linjasta, jossa virantoimituksesta pidättämiseen ryhdyttiin vasta asian esitutkinnan päätyttyä ja esitutkintapöytäkirjan siirryttyä syyttäjälle, joka on päättänyt nostaa syytteen. Menettely loukkasi näin ollen virkamiesten tasapuolisen kohtelun velvoitetta. Poliisilaitoksen olisi valituksen mukaan joka tapauksessa tullut odottaa syyttäjän ratkaisua asiassa ennen virantoimituksesta pidättämisen jatkamista koskevan päätöksen tekemistä. 

Tuomioistuinlain 4 luvun 1 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa (586/1996) tai muussa laissa. Valtion virkamieslain 52 §:n 1 momentin mukaan virkamies, joka katsoo, ettei viranomainen ole antanut hänelle virkasuhteesta johtuvaa taloudellista etuutta sellaisena kuin se olisi ollut hänelle suoritettava, saa, jollei laissa toisin säädetä, kirjallisesti vaatia siihen oikaisua asianomaiselta viranomaiselta. Viranomaisen on annettava asiassa päätös. Hallinto-oikeus ei voinut siten ensi asteena tutkia tätä vaatimusta. Tällä perusteella hallinto-oikeus jätti tutkimatta A:n pidätetyn palkanosan maksamista koskevan vaatimuksen ja vahingonkorvausvaatimuksen.

Tasapuolisen kohtelun osalta hallinto-oikeus lausui, että poliisilaitoksen oli yhdenvertaisuutta ja virkamiesten tasapuolista kohtelua koskevat säännökset huomioon ottaen kohdeltava palveluksessaan olevia virkamiehiä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ollut virkamiesten tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Tässä tapauksessa poliisilaitos oli voinut jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä. A:n esittämille yhdenvertaisuutta koskeville väitteille ei annettu merkitystä. A:n virantoimituksesta pidättämistä ei myöskään ollut pidettävä päätöksen tekohetkellä suhteettomana seurauksena. Poliisilaitoksella oli siten ollut valituksenalaista päätöstä tehtäessä oikeus jatkaa A:n virantoimituksesta pidättämistä. 

Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, että virantoimituksesta pidättäminen olisi tullut lopettaa viipymättä käräjäoikeuden 29.5.2019 antaman vapauttavan tuomion jälkeen ja viimeistään 3.6.2019. Poliisilaitoksen päätös kumottiin siis hallinto-oikeudessa 3.6.2019 lukien ja valitus hylättiin muilta tutkituilta osin. 

Hallinto-oikeus toimitti asiassa äänestyksen ja hylkäsi A:n valituksen osin äänin 2−1. Eriävän mieli-piteen jättänyt esittelevä jäsen olisi kumonnut poliisilaitoksen päätöksen kokonaisuudessaan ja määrännyt A:lle korvattavaksi 500 euroa oikeudenkäyntikuluja. Muilta osin esittelevä jäsen yhtyi oikeuden enemmistön kantaan.

Korkein hallinto-oikeus

A pyysi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. 

Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ollut valitusluvan myöntämisen perustetta. 

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen eikä siten antanut ratkaisua valitukseen. 

Lainvoimainen.


Sovelletut oikeusohjeet

Hallinto-oikeus
Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti
Hallintolaki 6 § 
Hallintolaki 27 § 1 momentti
Hallintolaki 28 § 1 momentti 7 kohta
Hallintolaki 34 § 1 momentti
Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta
Hallintolaki 45 § 1 momentti
Hallintolaki 64 § 1 momentti
Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §
Laki poliisin hallinnosta 15 f §
Tuomioistuinlaki 4 luku 1 § 
Valtion virkamieslaki 11 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 14 § 1 ja 2 momentti
Valtion virkamieslaki 40 § 2 momentti 1 kohta ja 4 momentti
Valtion virkamieslaki 52 § 1 momentti
Valtion virkamieslaki 66 § 2 momentti

Korkein hallinto-oikeus

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 111 § 1 momentti