Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä

Työnantaja oli 4.12.2002 tekemällään päätöksellä purkanut A:n virkasuhteen. A oli työpaikan illanvietossa purrut naispuolista työtoveriaan niskaan siten, että lääkäri oli myöhemmin samana iltana uhrin hakeuduttua päivystyspoliklinikalle todennut niskassa selvät puremajäljet. Saman illan aikana A oli ahdistellut myös kahta muuta naispuolista työtoveriaan ottamalla heistä kiinni.

Arvioitaessa A:n tekoja oli erityisesti otettava huomioon toisille aiheutettu kipu, vammat ja vaaratilanteet. Lisäksi oli arvioitava, miten teot vaikuttivat työyhteisön toimintaan jatkossa ahdistelun toistuvuuden pelon vuoksi. Asiassa oli muistettava myös, että kynnys virkasuhteen purkamiseen on korkeammalla kuin irtisanomisen kautta tapahtuvassa virkasuhteen päättämisessä. Tässä tapauksessa pureminen oli tapahtunut nopeasti ja tilassa, jossa oli ollut useita henkilöitä läsnä. Tilanne ei ollut herättänyt ainakaan kaikkien läsnä olleiden huomiota, ja vaikka uhrille oli kylläkin aiheutettu kipua, hän ei ollut saanut fyysistä vammaa tilanteen seurauksena. Myös kaksi muuta ahdistelutilannetta oli tapahtunut nopeasti ja muiden läsnä ollessa. Niissä ei ollut juurikaan käytetty ainakaan sellaista väkivaltaa, josta olisi saattanut aiheutua vahinkoa toisen terveydelle tai joka olisi loukannut toisen ruumiillista koskemattomuutta. Vaikka A:n teot olivat olleet erityisen moitittavia ja puremisteko oli saattanut jopa täyttää rikoksen tunnusmerkistön, virkamieslautakunta katsoi, ettei tällainen juhlatilanteessa tapahtunut käytös kuitenkaan saadun selvityksen perusteella vaikuttanut niin törkeältä ja vaaralliselta tai pelottavalta, että virkasuhteen purkamiselle asetettu korkea kynnys olisi tässä tapauksessa ylittynyt.

Virkamieslautakunta hyväksyi oikaisuvalituksen ja kumosi virkasuhteen purkamista koskevan päätöksen.

KHO: 2003:3233
Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_33_§