Hyppää sisältöön
Media

Lyhennelmä
Ministeriön virkamies X oli lähettänyt ministerille kirjoituksen, jossa hän esitti tälle syvän halveksuntansa ministeriön erään osaston nimityspolitiikan johdosta. Kirjoituksen mukaan ministeri oli tehnyt virkanimityksen ennen hakuajan päättymistä.

Virkamiehellä on oikeus sopivuuden rajoissa ja totuudessa pysyen esittää kriittisiäkin arvioitaan myös sen viraston toiminnasta, jonka palveluksessa hän on. Kirje oli kuitenkin muotoiltu siten, ettei sen lähettämistä voida pitää sopivana ministeriön virkamiehelle. Lisäksi kirjeessä esitetty väite nimitysmenettelyn lainvastaisuudesta ei pitänyt paikkaansa. X ei käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla ja näin ollen toimi virkavelvollisuuksiensa vastaisesti siten, että ministeriöllä oli riittävät perusteet antaa kirjallinen varoitus. Oikaisuvaatimus hylättiin. (ks. myös VMLTK:1108/95, A:20.6.1995)

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_24_§