Hyppää sisältöön
Media

Ilmailulaitos oli 14.3.1995 päivätyllä kirjeellä irtisanonut rakennusmestari X:n virkasuhteen päättymään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen tiedoksiannosta. Lentoasemalla ei ollut enää edellytyksiä tarjota X:lle työtä ja hänen virkapaikkansa siirrettiin 15.3.1995 lukien toiselle lentoasemalle. X oli kieltäytynyt siirrosta vedoten taloudellisiin- ja perhesyihin. X:n mukaan toimipaikan siirto ja irtisanominen perustuivat henkilökohtaisiin syihin. Sijoituspaikkakunnan muutoksesta ei myöskään ollut käyty yhteistoimintaneuvotteluja eikä X:ää ollut kuultu asiassa. Luottamusmiehen kuuleminen oli tapahtunut X:n pyynnöstä, vaikkei virasto ollut ilmoittanut hänelle tästä mahdollisuudesta.

X:n virka oli ilmailulaitoksen yhteinen virka, eikä sijoituspaikkakunnan siirtäminen siten välttämättä edellyttänyt X:n suostumusta. Virkamieslautakunta katsoi kuitenkin jääneen epäselväksi, oliko työnantajalla ollut välttämättömiä taloudellisia perusteita muuttaa X:n viran sijoituspaikkakuntaa. Sijoituspaikkakunnan muutosasian sekä irtisanomissuojan käsittelyyn liittyvät neuvottelut ja kuulemismenettely oli lisäksi merkittäviltä osiltaan laiminlyöty. Puutteellinen menettely oli saattanut vaikuttaa päätösten asiallisten edellytysten selvittämiseen. X:n virkasuhteen irtisanomista koskeva päätös kumottiin ja asia palautettiin Ilmailulaitokselle uudelleen käsiteltäväksi (Ään. 5-3). Vaatimukset oikaisumenettelystä johtuvien kustannusten korvaamisesta hylättiin lakiin perustumattomina.

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_(750/94)_27_§_3_mom
Valtion_virkamiesL_(750/94)_53_§
Valtion_virkamiesL_(750/94)_54_§