Hyppää sisältöön
Media

Ministeriön virkamies X oli lähettänyt valtion vakuusrahastolle ja valtiovarainministerille sisällöltään epäasiallisia ja yksityisluonteisia kirjoituksia. Lisäksi X oli ollut useita kertoja poissa työpaikaltaan joulukuussa 1994 ja tammikuussa 1995 kello 9-15.15 välillä. X oli antanut häneltä vaaditun selvityksen työajan käytöstä annetun määräpäivän jälkeen, mutta ennen varoituksen antamista. Selvitys ei kuitenkaan ollut ministeriön käytettävissä sen valmistellessa varoitukseen johtanutta päätöstä ja se koski vain osaa poissaoloista ja oli liian ylimalkainen ja riittämätön.

X:n käyttäytymistä arvioitaessa oli otettava huomioon hänen asemansa valtioneuvoston esittelijänä. Ministerille lähetetyn kirjeen muotoilu ei täyttänyt sopivaisuuden vaatimusta. X:n käytös oli jatkoa aiemmalle varoitukseen johtaneelle menettelylle. Lisäksi X:llä oli useita poissaoloja varoituksessa mainittuna aikana. Ministeriöllä oli riittävät perusteet varoituksen antamiseen. Oikaisuvaatimus hylättiin. (ks. myös VMLTK:1074/95, A:21.4.1995)

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_24_§