Hyppää sisältöön
Media

Rakennuspiiri oli irtisanonut vahtimestari X:n virkasuhteen 21.4.1995 tiedoksi annetulla päätöksellä, koska rakennushallinto lakkautettiin 30.4.1995 lailla valtion kiinteistölaitoksesta. Ne viraston lakkauttamisen yhteydessä irtisanotut henkilöt, joiden irtisanomisaika ei ollut päättynyt rakennushallinnon lakatessa, siirtyivät suostumuksensa mukaisesti kiinteistölaitoksen palvelukseen entisin ehdoin irtisanomisaikansa päättymiseen saakka. Siirtyvien virkamiesten virat siirtyivät kiinteistölaitoksen viroiksi ja lakkasivat ilman eri toimenpiteitä irtisanomisajan päättyessä. Hallituksen esityksen perusteluissa todettiin, että tarkoituksena oli estää se, ettei palvelussuhteen päättyminen välittömästi 1.5.1995 johtaisi tietyissä ikäryhmissä työttömyyseläke-ja eräiden muiden eläkemahdollisuuksien menettämiseen sekä estää henkilöstön sopeuttamistoimenpiteiden vaikeutuminen palvelussuhteiden lakatessa.

Viranomaisella ei ole oikeutta irtisanoa virkamiestä, jos hänen virkansa siirretään toiseen virastoon. Säännös ei kuitenkaan velvoita viranomaista siirtämään virkaa, vaan ainoastaan kieltää irtisanomisen niissä tapauksissa, joissa virka siirretään. Euroopan yhteisöjen ns. liikkeenluovutusdirektiivi velvoittaa Suomen valtiota vain saavutettavan tuloksen osalta. Soveltamisalasäännöstensä osalta tulkinnanvaraisesta direktiivistä ei kuitenkaan seuraa sellaista virkamiesoikeudellista oikeusvaikutusta, että lailla säänneltyä viraston lakkauttamistilannetta olisi tullut arvioida mainitun direktiivin sisältämien oikeusohjeiden valossa. X oli siirtynyt suostumuksensa mukaisesti kiinteistölaitoksen palvelukseen irtisanomisaikansa päättymiseen saakka, jolloin hänen virkasuhteensa oli päättynyt ilman eri toimenpiteitä. Oikaisuvaatimus hylättiin (Ään. 5-4). Kts. myös VMLTK 1105/95.

KHO: ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_27_§_1,4
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§
L_valtion_kiinteistölaitoksesta_5-6_§§