Hyppää sisältöön
Media

Vanhempi konstaapeli X oli vapaa-aikanaan 27.11.1994 yleisellä tiellä kuljettanut henkilöautoa nautittuaan ennen ajoa alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon jälkeen ollut 1.09 promillea. Toukokuun 11 päivänä 1994 X oli syyllistynyt näpistykseen. Päätöksellään 17.8.1994 lääninpoliisineuvos oli katsonut, ettei viimeksi mainittu teko kuitenkaan muodostanut edellytyksiä X:n irtisanomiselle. Turun vs. kaupunginviskaali on päätöksessään 15.8.1994 todennut, että X oli 30. - 31.3.1994 säilöön otettujen henkilöiden vartioinnista vastaavana jättänyt täyttämättä määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa mutta, kun tekoa oli pidettävä vähäisenä, ei X:n katsottu syyllistyneen rikokseen. Elokuun 29 päivänä 1994 X oli allekirjoittanut hänen päihdeongelmaansa koskevan hoitositoumuksen tilaisuudessa, jossa ovat olleet läsnä myös työterveyshoitaja ja päihdeyhdyshenkilö. Hoitoonohjaustilaisuuksia oli sen jälkeen pidetty ainakin 1.9.1994 ja 14.9.1994. Viimeksimainitussa tilaisuu dessa oli päätetty esittää X siirtymistä kaksivuorotyöhön. Sairauteen perustuvista poissaoloistaan X:n oli esimiehensä määräyksellä velvoitettu 15.10.1991 alkaen esittämään aina lääkärintodistus.

Vaikka X:lle ei ollut annettu huomautuksia tai varoituksia virkavelvollisuuksien rikkomisesta, hänen oli tullut ymmärtää hänen virkavelvollisuuksiensa täyttämiseen työnantajan taholta kohdistetun arvostelun vakavuus. Lisäksi X:n virka-asema asetti hänelle velvollisuuden käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla myös vapaa-aikana.

X:n todettiin rikkoneen tietoisesti virkavelvollisuuttaan poliisina. Esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden X:n virkasuhteen irtisanomiselle oli valtion virkamieslain edellyttämät erityisen painavat syyt. Myös X:n pidättäminen virantoimituksesta irtisanomisajaksi oli perusteltua.

Oikaisuvaatimukset irtisanomisen ja virantoimituksesta pidättämisen osalta hylättiin.

KHO: Ei muutosta.

Valtion_virkamiesL_14_§
Valtion_virkamiesL_ 25_§_2_mom
Valtion_virkamiesL_40_§_2_mom_4_kohta
Valtion_virkamiesL_53_§
Valtion_virkamiesL_54_§